Moi! Mä oon Anna Berg. Mä oon 15-vuotta vanha. Mä asun Helsingissä tuolla noin. En siis ihan keskustassa vaan vähän sivummalla. Mitäs muuta. No mun äiti on sairaanhoitaja ja isä psykologi. Mulla on myös paras kaveri. Tai no oikeastaan niitä on kyllä kaksi. Ilona ja Sami. Me oltiin tunnettu jo ihan pienestä asti. Me oltiin parhaita kavereita. Kukaan ei ikinä tulisi meidän väliin. Me kolme pidettiin yhtä...
 
 Ja sitten asiaan. Mä istuin just koulussa terveystiedon tunnilla. Me käsiteltiin huumeita, alkoholia ym. Se oli kertausta vaan, onneksi. Mä vihasin terveystietoa vaikka mä olin siinä hyvä. Enemmän mä kyllä vihasin sitä opettajaa. Onneksi mä lähtisin täältä tän vuoden jälkeen. Peruskoulu loppuisi ja pitäisi valita kumpaan mä menisin. Ammattikoulu vai lukio. Siinä vasta mietittävää.

- Onko teistä kenellekkään niin tullut tarjoamaan huumeita? maikka kyseli ja mä olin, että mitä hemmettiä. Kuuluiko se opettajalle? Me katsottiin Ilonan ja Samin kanssa toisiamme. Me ei sanottu mitään, katsottiin vaan. Mä vilkuilin ympärilleni katsoen muita oppilaita. Mä huomasin, että kukaan ei ollut nostanut kättä ylös. Joko meidän luokalla oli hyvä tuuri tai sitten ne ei vaan uskaltanut myöntää. Mä en olisi ainakaan myöntänyt. Sitten mä repäisin mun vihosta palasen ja kirjoitin Ilonalle lapun. Siinä luki näin: "Ilona, tehdään jotain että me päästään täältä tunnilta pois. Mä en kestä enää. Mä vihaan tota maikkaa niin paljon. Anna tää Samille." Sitten mä ojensin sen Ilonalle niin ettei opettaja huomannut mitään. Ei se onneksi nähnyt. Ilona katsoi mua ja tuli lähemmäksi.

- Mikä tää on? se kuiskasi.
- Lue se, mä kuiskasin takaisin. Sitten se katsoi mua takaisin ja mä nyökkäsin. Se antoi sen sitten Samille. Samikin luki sen ja katsoi myös mua.
- Aika hurjaa, Sami kuiskasi mulle. Sitten se pisti sen äkkiä kirjan väliin.
- Mikä? joku sanoi mun takana. Mä katsoin suoraan eteenpäin ja sitten vilkaisin Ilonaa.
- Älä sano, että se on nyt tossa. Ilona, älä sano, mä toistelin.
- Moi opettaja! Me tässä juteltiin, että kuinka hurjia noi huumeet ja sellaiset on, Sami keksi. Me katsottiin Ilonan kanssa toisiamme.
- Jep, niin, Ilona vastasi.
- Ahaa...?
- Niin, että me tässä mietittiin tehdä semmoinen juttu huumeista, mä sanoin.
- Millainen? opettaja kyseli.
- Ööh, miten niin? Sami kysyi väliin.
- Ihan mielenkiinnosta kyselen. Kun te keksitte noin hyvän idean, niin ajattelin, että koko luokka sitten tekee esitelmän päihteistä ja kertoo niiden haittapuolista.
- Oliko se vitsi? Ilona kysyi.
- Hahaha... noo... ei! opettaja nauroi ja vastasi sitten tökerösti kieltävästi. Me katsottiin Samin ja Ilonan kanssa taas toisiamme, kun opettaja käveli luokan eteen.
- Olisin voinut jättää tänävuonna esitelmän väliin, mutta kun nuo meidän Anna ja kumppanit keksivät noin hyvän idean niin tehdään sitten se esitelmä, opettaja sanoi. Jotkut pojat ja pari pissistä katsoivat mua.
- Kosto elää... yksi pissistytöistä sanoi. Jenna oli yksi ärsyttävimmistä meidän koulussa. Me oltiin oltu joskus kavereita, mutta sitten kun se eksyi väärään porukkaan, niin meidän ystävyys katkesi. Se alkoi polttamaan ja juomaan. Mä en pitänyt sellaisesta. Nykyään se vihasi mua aikalailla, koska mä olin ihan tavallinen teini.
- Toi oli kyllä inhottavaa, mä sanoin Ilonalle ja Samille.
- Ei välitetä tosta, Ilona sanoi.
- Ei tietenkään, mä vastasin.
- Paljonkohan kello on? Sami kyseli.
- Venaa mä katson... Mä sanoin.
- Sami ja Ilona te voitte olla parit, opettaja sanoi.
- Juhuu hyvä me ollaan parit, me sanottiin innoissamme. Sitten ilo loppui lyhyeen, kun mä vilkaisin ensin opettajaa ja sitten Ilonaa ja Samia.
- Kenen kanssa mä oon? mä kysyin ihmetellen.
- Sä oot Jesse Ilvesniemen kanssa, maikka vastasi.
- Onks meidän luokalla sellainen? mä kysyin ihmetellen.
- Kohta on...
- Miten niin kohta?
- Hän tulee uutena teidän luokalle, opettaja vastasi. Mä katsoin silmät pyöreinä Ilonaa joka piirteli kukkia vihkoonsa. Sami kuiski Ilonalle.
- Ilona herätys! Keskity vähän.
- Aa joo Sami...
- Kuuliks sä mitä maikka sano?
- Juu, että Anna joutuu jonkun Jessen pariks. Jäiks multa sitten jotain kuulematta vai?
- Äh ei kai...
- Nyt voitte sitten lähteä. Huomenna Jesse tulee sitten. Olkaahan hänelle kilttejä, maikka sanoi. Kaikki rynni äkkiä luokasta ulos. Me tultiin Ilonan ja Samin kanssa perässä.
- Kuvitelkaa, että meidän luokalle tulee uusi poika...
- Onkohan se söpö, Ilona mietti.
- Minkähän näköinen se on, mä ihmettelin.
- Mä en halua tietää, Sami sanoi vitsillä. Me katsottiin sitä Ilonan kanssa.
- Sä oot poika, mä sanoin.
- Joo-o.
- Hei katso muuten kuka tuolla on, Ilona sanoi Samille ja osoitti sormella ruskeahiuksista tyttöä. Johanna, Samin "ihailija" seisoi seinää vasten muka lukien jotain kirjaa. Oikeasti se katseli Samia koko ajan. Se oli ihan hulluna Samiin. Vaikka Johanna tykkäsi siitä, Sami ei tykännyt Johannasta.
- Mun on kai pakko mennä tonne, Sami sanoi ja katsoi mua ja Ilonaa. Me katsottiin Ilonan kanssa toisiamme ja nostettiin sitten peukut pystyyn.
- Lykkyä tykö, mä sanoin. Sami koitti hymyillä. Sitten se häippäsi Johannan luokse.
- Onneksi Johanna ei oo pissis, mä sanoin.
- Niinpä. Sami ansaitsisi jonkun kivan, Ilona sanoi. Sitten me käveltiin meidän kaapeille. Onneksi koulu oli loppunut. Mun, Ilonan ja Samin kaapit oli vierekkäin. Me otettiin kaapista takit ja  kaulahuivit.
- Anna... Ilona sanoi katsoen samalla itseään peilistä mikä oli kaapin sisäpuolella.
- No?
- Mitä sä luulet, että pitääköhän Tuomas oikeasti musta...
- Tuomas? Sehän on ihan hulluna suhun. Se rakastaa sua, mä sanoin ja Ilona katsoi mua hymyillen. Tuomas oli sen poikaystävä. Ne olivat olleet jo puoli vuotta yhdessä. Ne oli todella ihana pari. Täydelliset toisilleen. Mä en ollut vielä löytänyt sitä oikeaa.
- Mäkin rakastan sitä, se sanoi samalla lukiten kaapin.
- Missäköhän Sami on? Onkohan se yks tyyppi vieläkin sen "kimpussa", mä ihmettelin.
- Mä soitan sille, Ilona sanoi ja kaivoi kännykän taskusta. Ilona laittoi kaiuttimen päälle, että mäkin kuulisin.

- Haloo!
- Moi me tässä vaan soitellaan.
- Ööh... Ilona?
- Joo ja Anna!
- Anna? Mikä hätänä?
- Ei kai se yks paholainen oo syöny sua?
- Mitä? Mikä? Kuka muka? Johanna vai? No ei.
- No hyvä... Se on ihan hullu. Mä en oikeasti kestä sitä. Me ei ymmärretä miten sä voit olla sen kanssa.
- Ilona...
- Ilona ja Anna!
- No Ilona ja Anna te ette ajattele, mutta Johanna on tässä mun vieressä ja se kuulee kaiken mitä te puhutte...
- Voi itku sekin vielä...
- Annaks sä Annalle?
- Joo...
- Anna?
- Moi Samppeli!
- Samppeli?
- Joo mä just keksin sulle lempinimen.
- Öö okei...?
- Milloin sä ajattelit tulla kaapeille? Me ollaan oltu täällä jo aika kauan Ilonan kanssa.
- Anna, mä kävin jo siellä.
- Mutta...
- Mä oon himassa.
- Siis Johannan kanssa vai?
- Niin...
- Mä en pysty hengittää. Sä et voi olla tosissas.
- Voinhan... Mun pitää lopettaa.
- Tykkääks sä siitä?
- Pitää mennä...
- ODOTA!

Sitten kuului vain piippiip.
- Se löi luurin korvaan, mä sanoin ja katsoin Ilonaa. Mä annoin kännykän sille.
- Outoa. Sami on muuttunut.
- Tosiaankin, mä sanoin...

Sitten me lähdettiin. Ilona omaan kotiin ja mä omaan. Mä kävelin rauhallisesti. Mä en jaksanut kiirehtiä, kun ei ollut kiire mihinkään. Mua mietitytti se, että minkä näköinen se Jesse mahtoi olla. No huomennahan mä näkisin sen sitten. Kuvitella, että se oli mun pari...

Mä seisoskelin ovella samalla etsien kotiavaimia.
- Äh, missähän ne avaimet on, mä sanoin itselleni. Sitten mä löysinkin ne, kun alkoi mennä hermot. Mä avasin oven ja astuin sisään. Mun pikkusisko Meeri oli tullut mua vastaan. Se katsoi mua hymyillen. Olihan se vasta 8-vuotta.
- Moi! se sanoi.
- Moi! mä vastasin samalla riisuen kengät ja takin.
- Leikitäänkö?
- Meeri, mä en nyt millään jaksa. Tylsä päivä. Mun pitäis kanssa alkaa suunnittelemaan yhtä esitelmää.
- Sä oot ihan tyhmä, se huusi ja juoksi omaan huoneeseen. Pikkusiskot oli tuommoisia. Mä kävelin mun huoneeseen ja laitoin oven kiinni. Mä otin paperin ja kynän ja istuin sängylle. Mä yritin hahmotella, että millaisen työn mä ja Jesse tehtäisiin, mutta ei siitä tullut mitään. Vaikka mä olin hyvä siinä aineessa, niin nyt mä en pystynyt keskittymään. Mä vaan luonnostelin paperille vaatteita. Vaatteet oli ihania. Mä rakastin niitä ja niiden ostamista. Vaikka mä en nyt jaksanut tehdä sitä esitelmää, niin mä päätin tehdä silti. Menihän siinä sitten koko ilta, mutta se kannatti...

Seuraavana päivänä mä olin ihan poikki, sillä mulla oli mennyt aika kauan siihen esitelmään. Mä nousin sängystä haukotellen. Mä kävelin keittiöön syömään aamupalaa. Äiti olikin hereillä.
- Huomenta... mä sanoin melkein toinen silmä kiinni.
- Ai huomenta! äiti sanoi ja katsoi, kun mä olin ihan väsynyt. Mä menin jääkaapille samalla haukotellen. Mä otin banaanin ja jogurtin.
- Nukuitko sä huonosti? äiti kyseli.
- Joo, kun mä esivalmistelin esitelmää.
- Mitä?
- Joo-o. Mä oon yhden uuden pojan pari ja mä haluan saada hyvän numeron.
- Missä aineessa?
- Terveystiedossa.
- Sähän oot hyvä siinä. Sullahan on kymppi se, äiti sanoi samalla katsoen väsynyttä tytärtään.
- Äiti, työn pitää olla täydellinen, koska muuten se ei kelpaa... ei ainakaan mulle, mä sanoin. Mä olin syönyt ja mä häivyin mun huoneeseen pukemaan. Mä katsoin itseäni peilistä. Olinko mä normaali? Musta mä olin. Mä en halunnut laihduttaa. Mun mielestä laihduttaminen oli tosi typerää. Sitten mä avasin vaatekaapin ja mä katselin mitkä vaatteet mä laittaisin päälle. Mä halusin olla hienona. Mä halusin tehdä vaikutukseen siihen uuteen poikaan. Olikohan sekin hyvä terveystiedossa?
- Ehkä mun pitäisi lopettaa tää haaveilu ja miettii mitkä vaatteet mä laitan, mä sanoin itselleni.
- Se ois ihan fiksua, mä kuulin jonku sanovan. Mä katsoin ovelle ja mä näin Meerin siinä. Sillä oli yöpuku päällä ja se piti pehmolelua sen kädessä.
- Meeri!
- Anna... se kitisi. Mä katsoin sitä.
- Mikä sulla on? mä kysyin.
- Öh... Tota... se  änkytti ja juoksi sitten mun luokse halaamaan mua. Mä hymyilin ja halasin sitä takaisin. Sitten se katsoi mua ja juoksi mun huoneesta. Se oli tosi söpö. Pikkusiskot osasivat olla ihaniakin joskus.
- Ai niin ne vaatteet, mä muistin. Mä katsoin vaatekaappiin. Mä otin mustan T-paidan, missä luki "Cool Girl" ja vaaleensiniset pillifarkut. Ne oli ihanat vaatteet. Mä otin punaisen Hello Kitty-hupparin tuolilta ja laitoin sen päälle. Vetoketjun mä jätin auki. Sitten vielä sukat ja mä olin valmis.
- Voi ei. Mä oon myöhässä, mä sanoin ja katsoin kelloa. Mä juoksin äkkiä mun huoneesta laittamaan takin päälle ja kengät jalkaan. Reppukin painoi sata kiloa. Ehkä mä liioittelin, mutta se painoi tosi paljon.
- Anna, et kai sä oo myöhässä? äiti huusi mulle.
- No oon. Enhän mä muuten ois näin nopea, mä sanoin.
- Hyvää koulupäivää kulta, äiti sanoi ja antoi mulle suukon poskelle.
- Kiitti, mä sanoin ja lähdin sitten juoksemaan kouluun reppu selässä.

Mä olin ajatellut koko matkan Jesseä ja sen tapaamista. Millainenkohan se oli? Olikohan se kiva? Kannattiko mun ajatella kaikkea etukäteen? Kohtahan mä näkisin sen...
- Perkele, mee sinne kaappiin, mä kirosin ja tungin mun takin kaappiin. Sitten mä kävelin äkkiä luokkaan missä meillä oli terveystietoa. Mulla oli aluksi tunti terveystietoa, sitten matikkaa, englantia ja ruotsia. Tylsä päivä. Mä kävelin rauhallisesti ja koputin sitten rauhallisesti oveen. Ei kai yksi myöhästyminen haitannut. Opettaja tuli avaamaan mulle oven.
- Sori, että mä oon myöhässä, mä sanoin.
- Joo ei se mitään. Me ei ehditty vielä edes kunnolla aloittamaan, maikka sanoi. Mä olin just menossa Ilonan ja Samin viereen, kun opettaja pysäytti mut.
- Päätin, että parit istuvat vierekkäin. Joten kun sä olet Jessen pari, niin te istutte vierekkäin. Jaoin parit ennenkuin sä tulit, maikka sanoi.
- Öö... Missä se on? mä kysyin.
- Jesse on tuolla, maikka sanoi ja osoitti takana olevaa vaaleahiuksista ja todella söpöä poikaa. Poika katsoi mua ja hymyili.
- Mene hänen viereen istumaan, maikka sanoi, mutta mä en pystynyt liikkua. Mä vaan tuijotin Jesseä. Se oli todella suloinen.
- Hei Anna?
- Ai mitä?
- Mene istumaan Jessen viereen. Älä vain seiso siinä, opettaja sanoi.
- Aa joo. Anteeks, mä sanoin. Sitten mä kävelin lähemmäs Jesseä. Tällä kertaa se tuijoitti mua. Mä katsoin välillä sitä ja mä huomasin, että se vieläkin katsoi mua. Se ei saanut silmiään irti musta. Oliks mun hiukset huonosti? Mulla ei ollut meikkiä joten näytinkö mä kamalalta? Oliks mun vaatteet rumat? Miksi se katsoi mua?
- Moi! se sanoi mulle ujosti hymyillen.
- Moi! mä vastasin takaisin.
- Me ollaan kai nyt sitten parit.
- Niin taidetaan olla, mä sanoin.
- Etkös sä ollutkin Anna?
- Joo. Sä muistat mun nimen.
- Heh, nojoo.
- Ja sä olit Jesse, mä sanoin.
- Joo.
- Mistä päin sä tuut?
- Tuusulasta, se sanoi ja selasi samalla terveystiedon kirjaa.
- Aijaa. Minkä takia te muutitte tänne?
- Isä sai paremman työpaikan täältä, joten se oli sitten tervemenoa Tuusulalle.
- Onks sulla ikävä sinne?
- No eipä oikeastaan.
- Täältä sä saat varmaan kavereita, mä sanoin ja hymyilin.
- Oikeastaan mä oon jo saanutkin.
- Aijaa. Sehän on tosi hyvä. Minkä nimisiä ne on?
- Se on yksi futisjengi...
- Aijaa?
- Jos mä saan vähintään kasin tosta esitelmästä, niin mä pääsen siihen jengiin mukaan.
- Ihanko totta?
- Joo. Mun on päästävä siihen joukkueseen. Se on tosi hyvä ja kovatasoinen.
- Osaaks sä pelata?
- Mä oon pelannut ihan pienestä asti, joten kai mä nyt jotain osaan, se sanoi ja hymyili.
- Sun pitäis opettaa mua joskus. Mä oon ihan surkea siinä, mä sanoin.
- Jos sä opetat mulle terveystietoa, se sanoi.
- Sovittu, mä sanoin nauraen.
- Tiiäks sä mitä? se kysyi multa kuiskaten.
- No?
- Tästä tulee tosi hauskaa. Kiva, kun sä oot mun pari, se sanoi ja mä meinasin alkaa punastelemaan. Se oli tosi ihana tyyppi. Ihanaa, kun se oli tullut meidän luokalle. Mulla kävi hyvä onni. Meidän luokkalaiset oli tosi lapsellisia ja typeriä, mutta Jesse oli niin fiksu ja mukava.
- Jesse ja Anna yrittäkää keskittyä älkääkä pulisko koko ajan, opettaja huomautti.
- Juu, sori, Jesse sanoi ja mä katsoin sitä.
- Jesse ja Anna taitavat olla valmiita esitelmän tekemiseen, kun he juttelevat koko ajan. Aloitetaan sitten.  Kaikki parit päättävät itse aiheensa, opettaja sanoi.
- Mistä me tehdään? Jesse kysyi multa.
- Mä luonnostelin eilen paperille. Mä näytän sen, mä sanoin ja kaivoin paperin repusta. Mä näytin sen Jesselle.
- Tää on tosi hyvä.
- Kiitos, mä sanoin.
- Eli me tehdään esitelmä alholista vai?
- Niin mä ajattelin, mä sanoin ja se hymyili ja antoi paperin takaisin mulle.
- Sanni ja Ville te teette siis päihteistä yleisesti? opettaja kysyi Sannilta ja Villeltä.
- Joo, ne sano yhtä aikaa.
- Aada ja Toni te teette... opettaja aloitti.
- Mä oon Roni, "Toni" sanoi.
- Anteeks. Siis Roni, opettaja korjasi.
- Jep me tehdään huumeista, Roni vastasi.
- Niin, Aada sanoi.
- Sami ja Ilona mistä te teette esitelmän? maikka kyseli.
- Me tehdään päihteiden sivuvaikutuksista, Ilona sanoi.
- Vai oisko tupakka parempi... Sami mietti.
- Se ois ehkä helpompi.
- Niin no... Me tehdään tupakasta, Sami sanoi opettajalle. Sitten, kun kaikki olivat kertoneet oman esitelmän aiheen niin maikka kysyi multa ja Jesseltä mikä meidän aihe oli.
- Mistä te teette Anna ja Jesse?
- Alkoholista, Jesse sanoi.
- Sehän on hyvä.
- Anna on luonnostellut oikein paperille ideansa.
- Hienoa työtä, Anna, opettaja sanoi ja mä meinasin taas punastella. Mä katsoin toisella silmällä Jesseä.
- Kiitos, mä sain sanottua.
- Annan ansiosta voitte nyt lähteä. Olette olleet ihan rauhallisesti lopputunnin, joten menkää välitunnille, maikka sanoi. Kaikki oppilaat olivat iloisia ja ne juoksi äkkiä ulos luokasta. Ilona, Sami ja Jesse jäivät mun kanssa vielä luokkaan. Ilona ja Sami kävelivät mun ja Jessen pöydän luokse.
- Mä oon muuten Sami. Annan kaveri, Sami esitteli itsensä Jesselle.
- Mä oon Ilona. Myös Annan kaveri, Ilona sanoi ja katsoi Jesseä ja mua.
- Mä oon Jesse, Jesse sanoi. Sitten me käveltiin luokasta ulos. Me käveltiin nelistään.
- Mä en vieläkään tykkää tosta opettajasta, mä sanoin.
- Mikset? Jesse kysyi.
- No musta se vaan on aika ärsyttävä.
- Aijaa...
- Sä et ollut vielä silloin tässä koulussa, mä sanoin.
- Joo se maikka on kyllä ihan persuksesta, Sami lisäsi.
- Juu kiitti Sami, mä sanoin ja Ilona katsoi vieressä.
- Muuten Jesse... mä aloitin.
- Mitä? Jesse kysyi.
- Milloin sä pääset sitten sinne joukkueeseen, jos sä saat hyvän numeron esitelmästä?
- Mihin joukkueeseen? Ilona kyseli hämmästyneenä.
- Futisjoukkueeseen.
- Siis mitä? Onks meiltä mennyt joku ohi? Sami kyseli.
- Jesse pääsee futisjengiin, jos se saa kiitettävän, mä selitin.
- Mutta sehän on typerää, että vaaditaan tommosta, Ilona sanoi.
- No sen verran kovataso, että ei sinne mitään ihan huonoja oppilaita voida ottaa, Jesse sanoi.
- Kiva, että sä todella yrität, Ilona sanoi.
- Niin rehellisesti, Sami jatkoi.
- Joo-o...
- Meillä on nyt matikkaa. Ootteks te tehneet läksyt? Ilona kysyi multa ja Samilta.
- Eihän meille tullut, mä sanoin.
- Tuli vaan sitä kertausta. Matikka on kamala aine.
- Älä muuta sano. Hei tuolla on Aleksi ja muut jengistä. Mä meen sinne, Jesse sanoi ja häippäsi. Mä katsoin sen perään.
- Olipa tökeröä, Ilona sanoi.
- Totta. Jos mä oisin sinä, niin mä pysyisin kaukana siitä. Se vaikuttaa jotenkin oudolta, Sami jatkoi. Ne meni eteenpäin ja mä jäin seisomaan paikoilleni. Mä katsoin Jesseä, kun se jutteli jengiläisten kanssa.
- Tuutko sä? Sami kysyi.
- Joo... mä sanoin.


Loppupäivä meni ihan hyvin oikeastaan. Mua mietitytti se mitä Sami oli sanonut. Jesse oli musta tosi kiva tyyppi. Vika ruotsin tunti oli täyttä tuskaa. Mä meinasin kuolla tylsyyteen sillä tunnilla. Opettajakin oli niin tylsä.
- 5 min vielä, Sami sanoi mulle. Mä istuin sen vieressä takana. Ilona oli meidän edessä. Se halusi oppia jotain.
- Kohta pääsee pois, mä sanoin.
- Ja läksy on sitten sivulta 86, opettaja sanoi ja kirjoitti läksyä taululle.
- Mikä tehtävä? Ilona kysyi.
- Tehtävät 6 ja 7, opettaja sanoi. Sitten kun oli merkannut tehtävät vihkoonsa niin sai lähteä. Jesse juoksi ekojen joukossa pois luokasta. Me käveltiin taas rauhallisesti Ilonan ja Samin kanssa.
- Oli kyllä ihan perseestä toi tunti, mä sanoin luokan ulkopuolella.
- Totta, Ilona sanoi. Sitten me käveltiin kaapeille.
- Sami, mulla on asiaa, mä sanoin muistaen eilisen.
- Mitä? Sami kysyi hämmästyneenä.
- Miten sulla ja Johannalla menee?
- Siis...?
- Ootteks te niinkuin nyt pari? mä jatkoin kyselemistä. Ilona katsoi meitä toisella silmällä samalla ottaen kaapista takin.
- No ei todellakaan, Sami sanoi.
- Hyvä...
- Mä vaan opetin sille enkkua, Sami sanoi ja mä katsoin sitä.
- Oikeasti?
- Joojoo. Mä en tykkää siitä vaikka se tykkäiskin musta, se sanoi ja mä hymyilin. Mä en kestäisi jos ne alkaisi seurustelemaan. Onneksi Samilla ei ollut mitään tunteita sitä kohtaan.
- Mä uskon, mä sanoin. Sitten mä avasin kaapin oven ja otin sieltä takin ja lapaset. Samikin puki päälle.
- Noniin lähdetäänkö? Ilona kysyi.
- Joo, Sami vastasi.
- Tulee olemaan kiva päivä esitelmän parissa, mä sanoin.
- Aioks sä tehdä sitä koko päivän? Sami kysyi.
- No jos mulla ei oo muutakaan.
- Älä sitten stressaa, Ilona sanoi.
- Niin. Sä et saa polttaa ittees loppuun. Jessenkin pitää tehdä osa, Sami sanoi.
- Kyllä se tekee. Se taitaa tykätä musta, mä sanoin.
- Kiva. Teillä tulee olemaan sitten hyvä esitelmä, Ilona sanoi ja mä hymyilin.
- Niin no nyt mun pitää kyllä mennä, mä sanoin.
- Munkin, Sami sanoi.
- Samoin, Ilona vastasi.
- Moikka, me sanottiin yhteen ääneen. Sitten me häivyttiin kaikki erisuuntiin...

Kotona mulla oli sitten ongelmia esitelmän kanssa. Mä istuin sängyllä rennossa asennossa ja aloin kirjottamaan tekstiä paperille.
- Alkoholi on enemmän haitta kuin hyöty. Ei se oo hyvä, mä sanoin ja ryttäsin paperin.
- Ei tästä tuu mitään. Toivottavasti Jessellä menee paremmin, mä sanoin. Mä meinasin nukahtaa, mutta mä heräsin, kun mun tasku tärisi. Joku lähetti mulle tekstarin. Keneltäköhän se oli.
- "Moi! Sä varmaan ihmettelet mistä mä oon saanut sun numeron. No sun kavereilta. Mä sitten ajattelin kysyä, että mentäisiinkö huomenna pelaamaan futista tonne sisähalliin, kun ulkona ei voi pelata? Onhan kohta joulukin. No ilmoittele. T. Jesse"
- Mitä ihmettä, mä sanoin. Mä katsoin sitä vähän aikaa kunnes mä aloin kiljumaan. Onneksi kukaan ei ollut kotona, niin ne ei voinut ihmetellä mikä mulle oikein tuli.
- Sami ja Ilona... Ne siis anto sen numeron. Miten ne voi tehdä sen mun selän takana. Ensin Sami arvostelee Jesseä ja nyt sitten tämä, mä jatkoin taas itselleni puhumista.
- Mun on pakko vastata sille, mä sanoin ja aloin kirjoittamaan tekstaria Jesselle. "Ai moi! Mennään vaan pelaamaan. Sä opetat mua sitten. Vai mitä?". Sitten mä jatkoin esitelmän tekemistä. Mä sain tehtyä vähän, kunnes mä taas ryttäsin paperin ja heitin sen roskakoriin. Mä en pystynyt oikein keskittyä. Mun oli pakko käydä juomassa ja jatkaa sitten.
- Hohhoh, mä haukottelin ja nousin ylös hitaasti sängyltä. Mä kävelin rauhallisesti keittiöön. Meeri oli lukemassa juuri Aku Ankkaa.
- Onks hyvä lehti? mä kysyin siltä.
- Joo, se sanoi ja jatkoi lukemista. Mä otin lasin kaapista ja kaadoin lasiin tuoremehua. Mä join sen heti ja kävelin sitten takaisin mun huoneeseen. Mulla oli tylsää. Jotenkin mä odotin jo huomista. Jessen takia ja muutenkin. Se oli niin söpö ja ihana. Mä olin ihastunut siihen kunnolla...


Seuraavana päivänä mä heräsin kymmenen aikoihin. Oli lauantai. Ihanaa, ei tarvinut mennä kouluun. Mä rakastin viikonloppua. Launtai oli ihanin päivä.
- Hohhoh, mä haukottelin ja nousin ylös sängystä. Mä kävelin keittiöön syömään jogurtin. Mä otin sen jääkaapista ja lusikan laatikosta. Kukaan muu ei ollut hereillä paitsi mä. Vitsin unikeot. Mä söin jogurtin äkkiä ja marssin sitten takaisin mun huoneeseen pukemaan päälle. Mä otin tummat farkut ja vihreän topin. Päälle mä laitoin valkoisen villatakin. Sitten mä vilkaisin itseäni peilistä. Mä näytin aika kamalalta ilman meikkiä. Mun oli pakko tehdä mun naamalle jotain. Mä laitoin mustaa ripsaria ja pinkkiä huulikiiltoa.
- Nyt on hyvä, mä sanoin. Yhtäkkiä mä muistin Jessen ja tekstarin minkä se oli lähettänyt eilen mulle. Mä otin kännykän ja katsoin, että oliko se lähettänyt viestiä. Se oli...
- "Moi taas Anna! Nähdäänkö tänään vaikka kahdeltatoista koulun edessä?"
- Voi vähän ihanaa, mä sanoin. Mä päätin vastata sille heti. Mä kirjoitin sille. "Joo nähdään vaan." sitten mä lähetin sen ja mä katsoin kännykästä paljon kello on. Se oli puolikaksitoista. Mä päätin lähteä nyt samantien. Mua jännitti. Mun piti yrittää kerätä itseni kasaan ennen kuin Jesse tulisi. Mä kävelin eteiseen ja mä otin mun punaisen villakangastakin ja mustat tennarit. Sitten mä lähdin kävelemään hitaasti kohti koulua...

Mä olin jo koulunpihalla. Mä olin oottanut jo tunnin. Kello oli puoliyksi eikä Jesseä näkynyt. Missä se oli? Oliko sille sattunut jotain? Vai tekikö se mulle oharit?
- Miks mä luulin, että se tykkäisi musta, mä sanoin.
- Kuka? kuului ääni. Mä katsoin kuka kysyi ja se oli Jesse. Mun silmät pyöristy ja se hymyili. Mä taas näytin vihaiselta.
- Missä sä olit? Mä oon odottanut sua jo tunnin täällä pakkasessa, mä sanoin korottaen äänensävyä.
- Sori. Mun piti vahtia mun... pikkuveljeä, se sanoi.
- Onks sulla pikkuveli?
- No... joo...
- Mulla on pikkusisko, mä kerroin ja se katsoi mua vähän oudosti.
- Aijaa...
- Joo.
- Mennäänkö?
- Mihin? mä kysyin.
- Pelaamaan. Vai eks sä haluu?
- Joo tottakai mä haluun.
- No kiva, se sanoi ja hymyili.
- Millä me mennään?
- Bussilla.
- Mulla ei oo rahaa, mä sanoin.
- Mulla on.
- No mä maksan sulle sitten takaisin, mä sanoin.
- Ei tartte...
- Miten niin?
- Ei vaan tartte.
- Mutta mä haluun.
- Kolmannen kerran. EI TARVITSE, se melkein karjasi. Mä pelästyin.
- Anteeks. Sun ei tartte maksaa. Sä oot ahkeroinut esitelmän parissa ja suunnittellut sen. Sä oot tosi kiva. Anna mun maksaa. Älä maksa mulle takaisin, se melkein aneli.
- No okeiokei ei väkisin, mä sanoin. Sitten me käveltiin bussipysäkille, mikä oli ihan koulun vieressä.
- Monelta bussi tulee? mä kysyin.
- Venaa, se sanoi ja katsoi bussiaikataulua.
- Se tulee kymmentä yli eli ihan kohta, se sanoi.
- Hyvä homma, mä sanoin. Onneksi me jouduttiin odottamaan vaan pari minuuttia, kun bussi tuli.
- Vihdoinkin, Jesse sanoi ja käveli bussiin sisään. Mä tulin perässä.
- Kaksi lasta, Helsinki, Jesse sanoi bussikuskille ja antoi rahat. Sitten kuski antoi liput ja Jesse kiitti.
- Tuu, Jesse sanoi mulle. Mä kävelin vaan sen perässä. Me mentiin aika perälle istumaan. Me ei puhuttu koko matkalla mitään.

Kun me oltiin perillä, me noustiin bussista rauhallisesti.
- Mihin suuntaan? mä kysyin.
- Vasemmalle, Jesse sanoi ja osoitti sormellaan oikeaa suuntaa.
- Okei, mä sanoin. Sitten me lähdettiin kävelemään. Kumpikaan ei taaskaan sanonut mitään. Me puhuttiin vasta sitten, kun halli näkyi.
- Onks se toi? mä kysyin.
- On, Jesse vastasi.
- Tosi iso.
- Joo, Jesse sanoi ja katsoi mua.
- Mennään, mä sanoin. Se hymyili mulle ja ojensi kätensä. Mä tartuin siihen. Se oli niin suloinen... Varmasti pelaamassa olisi kivaa. Aivan mahtavaa.


Kun me oltiin pelattu, me lähdettiin takaisinpäin.
- Oli tosi huippua, mä sanoin.
- Joo ja se sun taklaus oli aika jännä, Jesse sanoi nauraen.
- Hah niin, mä nauroin. Sitten me vain hymyiltiin koko matka.
- Millonkohan bussi tulee, mä ihmettelin.
- Nyt! se sanoi ja mä katsoin sitä. Sitten mä huomasin, että bussi tosiaankin tuli. Mä olin aika sokea. Me astuttiin bussiin sisään.
- Mee istumaan, Jesse sanoi mulle. Mä menin istumaan sillä aikaa, kun Jesse osti meille lippuja. Siinä meni jonkun aikaa. Mä katselin ikkunasta ulos...
- Noniin, Jesse sanoi ja istui mun viereen. Mä hymyilin. Siinä se sitten oli. Me ei taaskaan keksitty mitään sanottavaa. Tosi hienoa...

Kun mä sitten vihdoin olin kotona, mä olin ihan poikki. Mun pitäisi tehdä esitelmää, mutta mä en millään jaksanut. Mutta munhan oli pakko, kun Jessekin teki sitä. Mä en saanut työntää sille kaikkia hommia. Osa kuului mulle ja osa sille. Mä istuin omassa huoneessa sängyllä ja mietiskelin.
- Mitähän mun pitäisi tehdä, mä puhuin itselleni.
- Sä voisit vaikka siivota huoneen, mä kuulin äidin puhuvan. Mä katselin ympärille ja mä näin, että se seisoi ovella.
- Äiti! mä huudahdin.
- Moi!
- Mitä sä hiippailet? mä kysyin siltä.
- Hiippailen? Mä vaan aattelin tulla vilkaisemaan, että nukutko sä, kun täällä on niin hiljaista.
- Mua väsyttää.
- Oliks sä sen pojan kanssa? äiti kyseli.
- Joo...
- Eks sulla ollut kivaa?
- Oli. Mä en vaan jaksais tehdä tätä esitelmää.
- Lepää välillä.
- Mä en voi vaan huilata. Mä en voi laittaa kaikkea Jessen niskoille, mä sanoin. Äiti katsoi mua. Se näki, että mulla teki tiukkaa. Mä halusin viettää vapaa-aikaa kavereiden kanssa, mutta mun oli tehtävä myös esitelmää. Mun oli ihan pakko.
- Voi kulta, äiti sanoi ja käveli mun viereen sängylle. Se istahti alas.
- Äiti, mitä mä teen?
- Tee mikä on oikein, äiti jakeli neuvoja.
- Mistä mä tiiän mikä on oikein?
- Tee niin mikä on susta oikein, äiti sanoi. Se hymyili ja lähti sitten. Mä jäin miettimään sen sanomisia tosissani. Niissä oli järkeä. Mun piti todellakin tehdä niinkuin mikä oli musta oikein. Ei mun tarvinut ajatella kamalan pitkälle... Eihän?


Sitten seuraavana päivänä mä heräilin, kun mun kännykkä rupesi soimaan.
- Äh, kukahan soittelee, mä ihmettelin ja haukottelin. Mä nappasi kännykän pöydältä ja sitten vastasin.
- Anna!
- Öö... Jesse tässä terve!
- Moi!
- En kai mä herättänyt?
- Et tietenkään.
- No hyvä.
- Mitä asiaa sulla oli?
- Mentäisiinkö tänään johonkin?
- Mä en tiedä. Mun pitäisi tehdä sitä esitelmää.
- Tehdään yhdessä.
- Missä?
- Jos mä vaikka tuun teille.
- Joo. Tiiäks sä missä mä asun?
- Juu tiiän.
- Miten sä sen tiiät?
- Numeropalvelu on keksitty.
- Aa niin joo...
- Käyks että mä tuun nyt heti?
- Kyllä se käy.
- Okei no nähdään kohta.
- Jep, moikka!
- Moi!

Mä meinasin ruveta kiljumaan. Tää oli niin mahtavaa. Jesse tulisi tänne. Kaiken pitäis olla täydellistä. Mun oli pakko nousta ylös sängystä ja pukea vaatteet päälle. Mä haukottelin ja venyttelin.
- Hohhoh, mä huokailin. Väsytti vähän ja mun teki mieli jäädä nukkumaan, mutta Jessen takia mä tein mitä vaan. Mä laitoin päälle mustat legginssit, tummansinisen farkkuminarin ja mustavalkoisen raitatopin. Toivottavasti mä näytin hyvältä. Mun piti vielä meikata. Mä menin peilin eteen seisomaan. Mä laitoin ripsaria ja kiiltävää huulikiiltoa.
- Noniin mä oon valmis! mä sanoin itselleni innoissani. Mä hymyilin todella iloisesti ja mä katsoin itseäni peilistä. Hymy lopahti, kun mä näin mun hiukset. Ne oli todella sotkuiset. Mun oli tehtävä niille jotain. Mä otin yöpöydältä mustan hiusharjan ja rupesin sitten harjaamaan hiuksia ja selvittelemään takkuja.
- Ai helvetti, mä sanoin itselleni sillä mä tukistin välillä vahingossa itseäni. Takut oli niin sitkeitä, ettei niitä meinannut saada edes kunnolla auki.
- Anna! äiti huuteli eteisestä. Miks sen piti huudella? Miksei se voinut tulla mun huoneeseen kertomaan asiansa?
- No? mä huusin takaisin.
- Jesse tuli!
- M-mitä... mä sanoin hiljaa. Eihän sen vielä pitänyt tulla. Se oli kyllä todella nopea. Mä harjasin vielä pari kertaa, kunnes äiti taas huuteli.
- Anna? Tuutko sä?
- Joojoo, mä huutelin takaisin. Mä jätin hiukset auki ja ryntäsin sitten kamalaa vauhtia eteiseen. Toivottavasti Jesse ei meinannut kuolla äidin seuraan ja mun odotteluun. Olinko mä hidas? Taisin olla... Etanakin oli mua nopeampi, heh.

- Anna, moi! Jesse sanoi ja hymyili mulle.
- Moi... Jesse! mä vastasin takaisin. Mua vähän jännitti ja mun kädet tärisi. Mä huomasin, että äitikin seisoi siinä yhä. Mitä ihmettä se siinä vieläkin teki? Voisi jo lähteä ja jättää mut ja Jessen kaksistaan. Kehtaisinko mä ajaa äidin pois? Mä katsoin sitä.
- Aa mä tästä meenkin tonne olohuoneeseen katsomaan telkkaria. Mut löytää sieltä, jos on asiaa, äiti sanoi ja häippäsi. Mä huokaisin syvään. Jesse katsoi mua.
- Mennään mun huoneeseen, mä sanoin.
- Joo, Jesse vastasi. Mä johdatin meidät mun huoneeseen...

- Kiva huone, Jesse sanoi ja katseli ympärilleen.
- Kiitti, mä sanoin ja hymyilin.
- Sulla on paljon julisteitakin, se sanoi ja katseli mun huoneen seiniä.
- Juu vaikka mitä...
- Mullakin on, Jesse sanoi ja hymyili. Mäkin hymyilin.
- Istutaan sängylle, mä sanoin.
- Okei, se sanoin hymyillen. Me oltiin hetki ihan hiljaa, kunnes mä rikoin hiljaisuuden.
- Aletaanko tehdä sitä esitelmää?
- Ihan sama, Jesse sanoi. Mä otin yöpöydältä paperin mihin mä olin kirjoittanut esitelmää alkoholista. Mä annoin sen Jesselle. Se katseli paperia...
- No? Miltä se kuulostaa? mä kysyin siltä, kun se yhä tuijotti sitä. Se ei sanonut sanaakaan. Oliko se nukahtanut?
- Jesse? Ootko sä ihan kunnossa? mä kysyin siltä vähän huolestuneena.
- Ai m-mitä? se kysyi vähän oudosti.
- Sä taisit olla omissa ajatuksissas, mä sanoin ja se katsoi mua.
- Niin juu... se vastasi.
- Mikä sulla on? Sä oot ihan outo, mä ihmettelin. Se oli oikeasti ihan omituinen. Ei se ennen ollut tuollainen.
- Ei mikään. Mun on vaan pakko mennä. Mä muistin yhden tärkeän jutun...
- M-mutta... Tää esitelmä on kesken... mä änkytin.
- Sori, mutta mun on ihan pakko mennä. Tee sä sitä. Sä oot tosi hyvä. Mä en halua mennä pilaamaan sitä. Nähdään huomenna koulussa, se sanoi ja häipyi mun huoneesta. Mun suu meni ammolleen. Miten se kehtasi tehdä mulle noin? Emmä musta ansainnut tota. Tärkeä meno ja just joo. Se ei vaan halunnut olla mun kanssa. Olinko mä niin ruma ja kamala. Ei, mä en saanut syyttää itseäni. Vika oli tällä kertaa Jessessä. Se oli loukannut mua. Sen piti kuulla huomenna kunniansa. Mä en puhuisi sille sanaakaan. Se oli ihan varma. Mokomakin lurjus...


Seuraavana päivänä oli koulua. Mä en edes meinannut jaksaa nousta ylös sängystä. Mua väsytti niin paljon.
- Pakko nousta, pakko, mä toistelin itselleni. Mä otin vauhtia sängystä ja loikkasin sitten ylös. Mä kävelin keittiöön syömään aamupalaa. Ei ollut hirveä nälkä, mutta oli pakko syödä etten mä vaan pyörtyisi kouluun. Mä otin jogurtin ja mansikkamehua. Mä söin ne äkkiä.
- Nam oli hyvää, mä sanoin ja ryntäsin sitten pukemaan päälle. Oli melkein ihan sama mitä mä laittaisin päälle. Eihän Jesseä kiinnostanut. Eihän se välittänyt yhtään musta eikä mun tunteista. Ehkä mun kannatti itseni takia näyttää nätiltä eikä kenenkään muun. Mä laitoin mustat farkut, valkoisen poolon ja mustan villapaidan. Sitten mä olin valmis lähtemään. Takki, kengät ja reppu ja mä olin valmis kidutukseen. Eka tunti äidinkieltä, tylsää...

Kun meillä alkoi äidinkielentunti, niin Jesse yritti koko ajan puhua mulle, sillä se istui mun takana. Mä esitin kuuroa. Mä en halunnut puhua sen kanssa. Se oli ollut niin typerä eilen.
- Anna! Anna, vastaa! Jesse kuiskaili takana. Mun teki koko ajan mieli puhua sille, mutta mä en saanut antaa periksi liian helpolla.
- Mä yritän keskittyä, mä sanoin ja käännyin Jessen suuntaan.
- Anna! Keskity! opettaja karjui mulle.
- Mä vaan... Kun toi Jesse... mä änkytin. Ei tästä tullut mitään.
- Nyt molemmat suut tukkoon ja katse tauluun päin. Onko selvä? maikka kysyi.
- Joo, me sanottiin Jessen kanssa. Onneksi Ilonalla ja Samilla meni paremmin kuin mulla. Ne eivät sentään olleet ystävystyneet Jessen kanssa niinkuin mä. Voihan pahus. Saisivat olla onnellisia...

Välitunnilla Jesse yritti taas puhua mulle. Me käveltiin Ilonan ja Samin kanssa käytävällä, kun yhtäkkiä Jesse juoksi mun perässä.
- Anna oota! se huuteli, niin että kaikki muut käytävällä olijat paitsi minä kääntyivät katsomaan kuka siellä huutelee. Sami ja Ilonakin.
- Voi ei, mä sanoin hiljaa Ilonalle ja Samille.
- Eks sä halua puhua sen kanssa? Ilona kysyi multa.
- En...
- Mikset? Onks se tehnyt sulle jotain? Sami kyseli.
- No tota...
- Sainhan mä sut kiinni, Jesse sanoi pitäen kättä mun olkapäällä.
- Öh... Jesse... mä änkytin.
- Mikä sulla oikein on? Miks sä pakenet mua? Miks sä et kuuntele mitä mulla on sanottavana?
- No mä tota...
- ... Ehkä se ei halua puhua sun kanssa, Sami sanoi väliin. Jesse katsoi sitä.
- Anteeks?
- Sä kuulit kyllä. Jätä Anna rauhaan, Sami sanoi.
- Kerjääks sä kuonoon? Pysy sä kaukana tästä jätkä! Sä et tee näin mun parille...
- Etkä sä mun kaverille, pelle, Sami sanoi takaisin. Mä katsoin niitä peläten. Mitä tästä syntyisi? Tappelu?
- Mitä sä tiedät musta? Mä en oo yhtään sen tyhmempi kuin säkään.
- Just joo. Muuten vaan kohtelet Annaa noin. Mistä mä edes tiedän mitä sä teit sille eilen.
- Väitäks sä mua hulluks?
- Ehkä... Sami sanoi. Mulla alkoi mennä hermot. Ilona katsoi mua mun vieressä.
- Turvat tukkoon molemmat! mä karjasin kunnolla. Jesse, Ilona ja Sami ja katsoivat mua kaikki. Sitten mä häippäsin paikalta itkien... Miks tässä oli taas käynyt näin? Mun paras kaveri ja mun ihastus eivät tulleet toimeen. Ne vain riiteli. Mä en jaksanut tätä... Mä en jaksanut olla koulussa. Mua ei kiinnostanut enää nähdä niiden kahden idiootin tappelevan. Onneksi kehenkään ei ollut sattunut fyysisesti. Henkisesti kyllä muhun. Ne oli niin lapsellisia ja typeriä. Mä luulin, että kaikki päättyisi hyvin ja ihanasti niinkuin saduissa, mutta se taisi jäädä vain haaveeksi...

Illalla mä istuin olohuoneessa äidin kanssa. Me katsottiin telkkarista jotain hauskaa komediaa. Samalla me syötiin popcorneja ja sipsejä ja juotiin mehua. Oli tosi ihanaa viettää oikeaa tyttöjen iltaa. Pikkusisko oli yökylässä ja isä yötöissä. Me oltiin äidin kanssa kaksistaan kotona.
- Tosi hauska leffa, äiti sanoi nauraen.
- Niin on, mä sanoin.
- Mä taidan mennä suihkuun, äiti sanoi.
- Entä tää leffa?
- Sehän on vasta alkanut vähän aikaa sitten.
- Joo... mä sanoin kunnes mä kuulin ovikellon soivan.
- Kukahan siellä on, äiti ihmetteli.
- Niinpä, mä sanoin.
- Mä meen avaa oven. Jos vaikka Meeri unohti avaimet kotiin.
- Joo, mä vastasin.
- Ai terve Jesse! mä kuulin äidin sanovan. Mun suu meni auki. Mun oli pakko mennä piiloon...
- Moi! Onks toi Anna kotona? Mulla on sille tärkeää asiaa...
- Aijaa. Mitä?
- Mä haluisin pyytää anteeks siltä, se sanoi. Mun suu meni kiinni. Mä olin just menossa piiloon, mutta emmä sitten mennytkään. Mun oli oltava rohkea. Mä kävelin eteiseen. Jesse näki mut ja hymyili.
- Moi! se sanoi.
- Moi! mä sanoin takaisin.
- Jessellä oli asiaa sulle, äiti sanoi.
- Juu, mä kuulin sen, mä vastasin.
- Niin...
- Eks sun pitänyt mennä sinne suihkuun? mä kysyin äidiltä.
- Ai niin joo... Sori, äiti sanoi ja häippäsi suihkuun. Me katsottiin Jessen kaa äidin perään ja sitten vilkaistiin toisiamme.
- Sä halusit pyytää anteeks multa, mä sanoin Jesselle.
- Niin halusin. Mä oon... Mä oon tosi...
- ... pahoillasi?
- Just niin. Mä oon tosi pahoillani, kun mä jätin sut yksin vaikka mä olin luvannut, että me tehdään sitä yhdessä.
- Miks sä lupasit mulle niin, kun sä tiesit, ettet sä voi pitää sitä lupausta?
- Mä en muistanut mun menoa...
- Oliks se niin tärkeä?
- Oli...
- No kyllä mä kai ymmärrän...
- Mä haluisin kans pyytää anteeks sitä tappelua koulussa. Mä olin aika tyhmä...
- ... niin oli Samikin. Miten te saatoitte tapella semmosesta? Miks te tappelitte musta?
- Emmä tiiä. Me ollaan poikia ja me pillastutaan helpommin kuin tytöt...
- Ei teillä oo silti mitään oikeutta alkaa tapella.
- Joo mä tiiän miltä susta tuntuu. Sori...
- No kaikille sattuu virheitä...
- Voitko sä antaa mulle anteeks?
- Hmm...
- Kai sä tiiät, etten mä halunnu sulle mitään pahaa. Emmä halunnut satuttaa sua, Jesse sanoi todella söpösti. Mä hymyilin sille.
- Tiiän mä.
- Hyvä, se sanoi. Se halasi mua. Se oli ihanan lämmin. Sitten, kun se söpö halaussessio oli loppunut, niin se teki jotain ihanaa... Se suuteli mua ja häippäsi sitten. Mä jäin eteiseen seisomaan ihan paikoilleni. Vaikka se oli ollut yksi pieni suukko niin se tuntui niin taivaalliselta. Mun ihastus suuteli mua. Ihanaa, romanttista... Mä olin niin onnellinen.


Seuraavana päivänä koulussa oli tosi ihanaa. Mä olin niin onnellinen, että mä halasin vaan Ilonaa ja Samia koko ajan.
- Mistäs nyt tuulee? Eilen sä olit tosi surullisella päällä ja nyt taas onnellisella, Ilona kyseli.
- No mieliala vaihtelee, mä vastasin.
- Joo sen kyllä huomaa, Sami sanoi.
- Eilen tapahtui jotain tosi ihanaa, mä vinkkasin Ilonalle ja Samille. Ne jäivät katsomaan toisiaan, kun mä huomasin Jessen juttelevan kavereittensa kanssa. Mä en tiiä kehtaisinkohan mä mennä sinne, mutta kohta mä olin jo siellä...
- Moi Jesse! mä sanoin sille. Jesse katsoi mua ja hymyili. Sen kaverit katsoivat Jesseä ja sitten mua.
- Tää on Anna ja tässä on Nico, Henri, Joona, Antti ja Ville, se esitteli mut ja kaverinsa toisilleen.
- Joo moi vaan! ne sanoi mulle. Mä nyökkäsin.
- Toi sun tyttös on ihan kivannäkönen, Joona kuiskasi Jesselle. Jesse naurahti.
- Joo pidä kiinni tosta, Antti sanoi.
- Eikös mennä jätkät pelaa? Henri kysyi.
- Joo, ne sano yhtä aikaan ja häipyivät sitten. Me jäätiin siihen Jessen kanssa kaksistaan. Ne oli tehneet sen tahallaan. Kivoja kavereita Jessellä...
- Sori, että mä änkesin tohon tollalailla, mä sanoin.
- Ei se mitään. Ei meillä ollut mitään tärkeää menossa.
- No kiva.
- Mitäs sä tykkäsit noista tyypeistä?
- Ihan mukavia, mä sanoin.
- Joo ne on tosi symppiksiä.
- No hyvä, kun sä oot löytänyt kivoja kavereita, mä sanoin ja hymyilin.
- Niin joo...
- Anna muuten! se jatkoi.
- No?
- Haluisiks sä mennä vaikka koulun jälkeen leffaan? se kysyi. Mun silmät meinasivat pyöriä päässä. Oliko se tosissaan? No tottakai haluisin!
- Joo mennään vaan. Mitä mennään katsomaan?
- Vaikka Simpson Movie. Sinne pääsee ilmatteeks, se sanoi.
- Hyvä idea. Mennään vaan sinne.
- Nähdääks siellä leffateatterin edessä?
- Joo. Nähdään vaan, mä sanoin.
- Monelta? Käyks neljältä? Me päästään kahdelta koulusta, se sanoi ja mä hymyilin.
- Sopii, mä sanoin.
- No nähdään sitten siellä, se sanoi ja häipyi. Mun teki mieli kiljua. Ihanaa, mä menisin Jessen kanssa leffaan. Mä aloin tanssahdella ja kaikki katsoivat mua jotka kävelivät mun ohi.
- Anna! Mitä sä teet? kuului ääni mun takaa. Mä käännyin katsomaan kuka puhui. Ilona seisoi siinä ja katsoi mua vähän oudosti.
- Öö en mitään...
- Miks sä juttelit Jessen kanssa?
- No juttelinpa vaan... Se on mun pari...
- Joo-o... Tajuuks sä ollenkaan mitä se tyyppi oikein haluaa susta?
- No kerroppas neiti kaikkitietävä, mä sanoin päättäväisesti.
- Musta vaan tuntuu, että se käyttää sua hyväks. Välillä sä oot tosi surullinen ja sitten välillä taas ilonen. Se sekottaa sun pään totaalisesti.
- Just joo. Sä oot nyt asettunut Samin puolelle, vai mitä?
- Emmä oo kenenkään puolella. Mä oon vaan huolissani susta...
- ... turha olla. Te saatte Samin kanssa ajatella mitä vaan Jessestä, mutta älkää yrittäkö syöttää sitä sontaa mullekkin. Okei?
- No ei väkisin... Anteeks, että mä oon sun ystävä, Ilona sanoi ja häipyi paikalta. Oliks se kateellinen? Taisi olla. Olinkohan mä liian itsekäs? Kai mä sain itse valita seurani ja ystäväni? Jesse oli musta kiva...

Mä tulin äkkiä kotiin koulun loputtua. Mun piti pukea jotain kivaa päälle leffaan. Mun piti näyttää kivalta ja hyvältä.
- Hmm mä laitan nää, mä sanoin itselleni. Mä olin ottanut melkein puolet mun vaatteista pois vaatekaapista, kun mä olin miettinyt mitä mä laitan päälle. Kamalaa olisi siivota, mutta onneksi vähään aikaan ei tarvinut. Onneksi mä olin löytänyt sopivat vaatteet. Mä päätin laittaa vaaleanpunaisen tuubimekon, missä oli edessä jotain kirjoitusta. Se oli todella söpö ja yksi mun lempimekoista. Mä puin sen päälle ja katsoin sitten itseäni peilistä.
- Onkohan tää ihan hyvä. Mä näytän ihan kamalalta tässä... No mä näytän kyllä aina, mä sanoin itselleni  ja istuin sitten sängylle.
- Ei, mä en saa luovuttaa. Mä meen tän näkösenä. Jos Jesse ei hyväksy mua sellaisena kuin mä oon, niin se ei oo mun syy, mä sanoin itsekseni päättäväisesti. Sitten mä nappasin valkoiset pitkät legginssit kaapista ja puin ne päälle. Nyt mä olin valmis lähtemään. Mä olin ihan paniikissa. Tykkäisikö Jesse mun asusta? Sen mä näkisin ihan kohta...

Mä olin seissyt leffateatterin edessä jo puoli tuntia. Missä se Jesse viipyi? Oliko sille sattunut jotain? Mua alkoi jo vähän pelottaa, joten mä päätin lähettää sille tekstarin. Mä kirjotin sille näin. "Moi Jesse! Meidän piti nähdä täällä leffateatterin edessä, muistatko? Missä sä oot? Mä oon oottanut täällä jo puoli tuntia. Onks sulle sattunut jotain? Vastaa heti, kun sä saat tän viestin"
- Rauhotu, Anna! Jesse on ihan kunnossa. Sen on pakko olla, mä sanoin itselleni. Mä toistelin sitä koko ajan kai rauhottaakseni itseäni. Lopulta mä väsyin siihen ja mä huomasin, että mulle oli tullut tekstari. Toivottavasti se oli Jesse. Se oli se... Mä luin sen ja sitten mä katsoin poispäin. Mun silmät pyöristyivät. Se oli todella inhottava viesti.
- "Ai niin se. Sori, mulla on treenit. En pääse. Pyydä vaikka Ilona mukaan" miten se taas pystyi loukkaamaan mua? Mä olin ollut sille kiltti ja antanut anteeksi, mä sanoin itselleni. Mä mietin pitäisikö mun lähteä vai jäädä. Ehkä mun kannattaisi mennä. Mitä järkeä mun olisi jäädä tänne yksin? Mä olin jo kääntymässä kotiin päin, kunnes mä kuulin jonkun puhuvan mun takana.
- Kelpaanko mä? se kysyi multa. Mä käännyin katsomaan kuka puhui ja mä huomasin, että Sami seisoi siinä hymyillen. Mä nyökkäsin. Miten se oli tiennyt, että mä olin täällä? Oliko joku kertonut sille?

Me istuttiin nyt leffassa ja naurettiin ihan kippurassa Simpson Movielle. Se oli todella hauska leffa. Meillä oli Samin kanssa samanlainen huumorintajukin. Siksi me kai oltiinkin ystäviä. Se oli tosi hyvä kaveri ja mä pystyin luottamaan siihen.
- Tää on tosi hauska, mä sanoin. Sami hymyili.
- Joo. Tää loppuu kohta.
- Kohta? Vastahan tää alkoi.
- Aika menee nopeasti.
- Totta, mä sanoin. Sitten me katsottiin leffa loppuun...
- No niin loppu, Sami sanoi.
- Kiva leffa, mä sanoin.
- Onhan se, se sanoi. Mä hymyilin. Me käveltiin rauhallisesti ulos leffateatterista. Onneksi ei ollut hirveästi ihmisiä.
- Anna...
- Mitä nyt?
- Voinko mä saattaa sut? Sami kysyi hymyillen.
- No jos sä haluat, mä sanoin. Sitten me lähdettiin kävelemään meille päin. Me juteltiin matkalla.
- Miten sä tulit tänne? mä kysyin Samilta.
- No... Sattumalta. Entä sä?
- Mulla piti olla treffit tai no mun piti nähdä Jessen kanssa, mutta se taisi tehdä mulle oharit.
- Tosi ikävää...
- Niin no onhan se, mutta pakko mun on kestää se. Kaikki ei tykkää kaikista...
- ... mä tykkään susta, Sami sanoi. Mä hymyilin.
- Hei me ollaan perillä, Sami sanoi.
- Oho. Meni aika nopeasti, kun me puhuttiin matkalla, mä sanoin ja etsin avaimia taskusta.
- Joo niin meni...
- Tossa, mä sanoin, kun mä löysin avaimet.
- Mulla oli tosi kivaa, Sami sanoi ja katsoi mua.
- Niin mullakin, mä sanoin hymyillen. Me katsottiin hetki toisiamme, kunnes Sami tuli rauhallisesti lähemmäksi mua ja pussasi mua... Me seistiin ihan paikoillaan.
- A-anteeks... Sami änkytti.
- Mun pitää mennä. Nähdään huomenna, mä sanoin ja ryntäsin äkkiä sisään. Mä suljin oven nopeasti. Miten tässä oli käynyt näin? Kamala sotku! Mun kaveri oli suudellut mua vaikka mulla oli ihastus. Mitä Sami oikein ajatteli? Kunnioittiko se mua yhtään? Mä taisin olla sekaisin... Ja pahasti!


Sitten seuraavana päivänä koulussa, kun me oltiin välitunnilla, niin mä olin Ilonan kanssa. Sami ei ollut meidän kanssa, sillä tiesi tehneensä eilen väärin. Mä tykkäsin Samista kaverina. Se oli tosi hyvä tyyppi ja se sai mut aina nauramaan.
- Anna, onks sun ja Samin välillä tapahtunut jotain? Ilona kysyi multa.
- Öh ei kai... Miten niin?
- Sami seisoskelee tuolla ja me ollaan täällä. Se tulee aina meidän luokse. Me liikutaan aina kolmistaan.
- Niin juu tietenkin...
- Onks teillä riita? Riiteletteks te Jessestä?
- ... Ei tällä hetkellä, me kuultiin Samin sanovan. Se oli tullut mun ja Ilonan luo.
- Anna... se aloitti.
- Mennään Ilona, mä sanoin. Me oltiin jo lähtemässä, kunnes Sami tarttui mun käteen kiinni.
- Anna, oota... Kuuntele mua...
- Minkä takia?
- Mä haluan pyytää anteeks. Sitten sä voit mennä...
- Mä tästä meenkin tonne muualle, Ilona sanoi ja jätti mut ja Samin siihen kaksistaan.
- Sähän pyysit jo, mä sanoin Samille.
- En pyytänyt, Sami vastasi.
- No se on sitten sun vika, mä sanoin ja mä olin just lähtemässä, kunnes Sami taas pysäytti mut.
- Älä mee! se aneli. Mä huokaisin syvään.
- No pyydä sitten anteeks, kun sä niin haluat, mä sanoin.
- A-anteeks kaikki mitä mä tein... Mun ei ois pitänyt suudella sua...
- Ja?
- Ja tulla sun kanssa leffaan...
- Ja?
- Mun ei ois pitänyt tulla koko paikkaan... Ja ois sulle varmaan parempi jos mä en ois olemassakaan, Sami sanoi ja lähti.
- S-Sami hei... mä aloitin, mutta turhaan, sillä se oli jo lähtenyt.
- Ai katos Anna, Jenna sanoi. Se oli just kävelemässä mua kohti. Mitä se oikein halusi?
- Jenna... mä sanoin hiljaa.
- Missäs se sun kultapojus on? Jenna kyseli multa ja mä katsoin sitä hämmästyneesti.
- Kuka? Jesse vai?
- Jep just se.
- Se on valmistautumassa esitelmään, kun se esitelmä pitää esittää tänään.
- Niin varmaan... Miten se harjottelee? Pelaa futista vai?
- Mistä sä oikein puhut?
- Yhdestä jutusta mikä sunkin pitäisi vähitellä alkaa tajuamaan.
- Ahaa... Okei?
- Mutta eihän asia mulle kuulu, niin emmä välitä...
- Ootko sä kateellinen? mä kysyin siltä.
- Kenelle muka?
- Mulle?
- No en todellakaan. Jos mä oisin sä, niin en pelehtis kahden jätkän kanssa, se sanoi ja mä katsoin sitä tosi oudosti. Mitä se oikein selitti?
- Mä en oikein tajua. Jos Jesse on toinen, niin kuka se toinen sitten on?
- Sami?
- Haha... Ootko sä tosissas?
- Etkö sä näe, että se on mustasukkanen?
- Just joo... Me ollaan vaan ystäviä.
- Kuten mä jo aikaisemmin sanoin. Se ei kuulu mulle. Tee mitä tykkäät. Nolaa vaikka ittes. Mä varoitin sua, Jenna ja lähti. Mä jäin seisomaan ja katsomaan siihen hetkeksi, kunnes mä huomasin Ilonan tulevan.
- Hei Ilona tiiätkö mitä? mä kyselin.
- Anna...
- Tänään on esitelmä. Mua jännittää, mutta niin varmaan Jesseäkin...
- Anna, mulla on asiaa...
- ... ja äsken Jenna tuli juttelemaan ja se sano, että Jesse käyttää mua hyväkseen. Se on vaan kateellinen.
- Anna!
- Niin mitä asiaa sulla olikaan?
- Mä tota... Ööh...
- Onks jotain sattunut?
- On.
- Mitä? Sä voit kertoa kyllä mulle. Mä oon sun ystävä.
- Jenna... Jenna puhuu totta.
- Mitä sä oikein tarkoitat? Mistä sä puhut?
- Mä kuulin, kun Jesse puhui sen jengin kanssa. Ne sopi, että Jesse yrittää saada sut tykkäämään siitä, sillä jos sä tykkäät siitä niin sä sekoat ja saat tehdä koko työn itse. Sen ei tarvitse vaivautua. Se voi vai löhöillä. Se tietää saavansa kiitettävän kuitenkin. Teki se sitten jotain tai ei. Se käytti sua hyväkseen... Mä en ois halunnut kertoa tätä, mutta mun oli pakko sillä sä oot mun paras kaveri ja mä en halua, että suhun sattuu, Ilona sanoi. Sillä hetkellä mun sydän meni palasiksi. Mä olin luullut, että Jessekin tykkäsi musta. Se oli ollut välillä kiltti ja suudellut mua. Se oli vain teeskennellyt... Kaikki se mitä Jenna siis oli sanonut mulle, oli totta. Se ei ollut keksinyt niitä päästään.
- Miks? Miks se teki sen mulle? Mä luulin oikeasti, että se tykkää musta. Mä oon niin typerä, mä sanoin kyynel silmäkulmassa. Ilona laittoi kätensä mun olkapäälle ja lohdutti mua. Se oli todellinen ystävä.
- Jesse on typerä, kun se kohtelee sua noin.
- Ois mun pitänyt tajuta, kun se teki mulle ohareita... Niin ja sitten se suudelma.
- Suudelma?
- Niin... Se oli pussannut mua.
- Siks sä olit sillon yks päivä niin onnellinen. Vai mitä?
- Joo...
- Hmm... Mokomakin liero, Ilona sanoi.
- Mitä mun pitäis tehdä?
- Tee samanlailla miten se teki sulle.
- Kostan vai? mä kysyin.
- Niin...
- Miten?
- Mä mietin...
- Onks se ihan reilua?
- On se kaiken jälkeen miten se kohteli sua, Ilona vastasi.
- No okei. Mitä mä sitten teen?
- Mulla on idea...
Me sovittiin, että mä tuun myöhässä tunnille. Mä tuun silloin, kun on mun ja Jessen vuoro esittää. Jesse ei tiiä esitelmästä mitään, koska ei oo tehnyt siitä yhtään mitään. Mä olin tehnyt sen alusta loppuun. Mä aioin tehdä saman mitä Jesse oli tehnyt mulle. Mä halusin kostaa sille. Se oli ihan oikein sille valehtelijalle...

Mä seisoin vessassa ja katsoin peiliin. Mun piti vilkaista oliko meikit hyvin. Ne oli. Sitten mä hengitin syvään ja kävelin kohti terveystiedon luokkaa. Mä koputin oveen ja opettaja tuli avaamaan sen.
- Sori, että mä oon myöhässä... Mä tota... Mä kävin vessassa, mä sanoin.
- Ilona kertoikin, maikka sanoi. Mä katsoin Jesseä, kun se nolasi itsensä koko luokan edessä. Mä päätin tehdä jotain.
- Nyt taitaa olla mun vuoro esittää, mä sanoin. Jesse katsoi mua pitkään.
- Etkös sä ollutkin Jessen pari? opettaja kysyi multa.
- Juu olin...
- Miten niin olit?
- No tää poika jätti mut yksin esitelmän pariin.
- Ihanko totta? opettaja kysyi ja katsoi Jesseä.
- Ööh... Jesse änkytti.
- Ehkä ois reilua, että mä esitän tän nyt yksin, kun mä oon tän itse tehnytkin.
- Tottakai, opettaja sanoi. Jesse katsoi mua häijysti ja käveli sitten paikallensa...

Esitelmä meni paremmin, kun mä olin ees osannut kuvitella. Kaikki jopa taputtivat mulle paitsi Jesse, joka oli liian ylpeä.
- Kiitos tästä. Mielenkiintoinen esitelmä. Olet nähnyt paljon vaivaa, Anna. Hienoa työtä, opettaja kehui.
- Kiitos, mä sanoin ja kävelin omalle paikalle Jessen viereen. Me oltiin hetki ihan hiljaa, kunnes Jesse aloitti.
- Miks sä teit sen?
- Koska mä tiiän nyt millanen ihminen sä oikein oot, mä sanoin.
- Millanen?
- Itsekäs, omahyväinen, lapsellinen ja ihminen, joka käyttää toista hyväks, mä luettelin.
- Mä tota...
- Sä käytit mua hyväkses, että saisit kiitettävän.
- Anteeks...
- Sä vaikutit kivalta ja sellaiselta... Mä niin tykkäsin susta. Miks sä teit sen? Valehtelitkin vielä. Oisit sanonut suoraan, ettei sua kiinnosta.
- Mä meinasin, mutta mä en vaan kehdannut.
- Valehdella kyllä kehtasit...
- Mä oon tosi pahoillani. Mä oon ollut tosi tyhmä.
- Niin oot.
- Mä tiiän, että sä vihaat mua ja se on mulle ihan oikein. Mutta... Mä toivoisin, että me voitaisiin olla silti edes puheväleissä, se sanoi.
- Hmm...
- Mutta mä voin kyllä painua helvettiin, jos sä haluat...
- Ei.
- Mitä ei?
- Älä mee, mä pyysin.
- Haluuks sä siis...?
- Joo. Mä haluan unohtaa tän sotkun ja, että me ollaan kavereita. Huom vaan kavereita!
- Joo tottakai, se sanoi ja halasi mua. Mä hymyilin itsekseni.
- Ikävää, ettet sä pääsy joukkueeseen, mä sanoin.
- No ei sillä niin väliä oo. Tärkeintä on, etten mä menettänyt mun kaveria.
- Ketä?
- No sua, höpsö, se sanoi ja hymyili.
- Mä toimin seuraavan kerran rehellisesti, se sanoi.
- Hyvä asenne, mä sanoin. Mä huomasin, että Ilona ja Sami katsoivat mua ja Jesseä. Ilona hymyili mulle, sillä se taisi olla onnellinen mun puolesta, kun mä ja Jesse oltiin saatu sovittua. Sami taas ei näyttänyt kovinkaan tyytyväiseltä. Se nyrpisti nenäänsä. Mikä sillä oli oikein? Se ei kai pitänyt siitä, että me oltiin taas Jessen kanssa kavereita. Olihan ne tapellutkin. Se oli niin typerää... Mulla ei enää ollut tunteita Jesseä kohtaan. Mä pystyin olla sen kaveri, mutta emmä siitä enää tykännyt sillä lailla.
- No niin, harjoitelkaa ja lukekaa kirjasta ensimmäinen kappale, maikka sanoi. Sitten kaikki pakkasivat laukkunsa ja häipyivät. Me katsottiin Samin kanssa vähän väliä toisiamme.
- Tuomas tulee hakee mut. Ei kai se haittaa, jos mä meen? Ilona kysyi multa ja Samilta.
- Joo mee äkkiä, ettei se karkaa, mä sanoin ja Ilona halasi mua. Sitten se lähti äkkiä. Me jäätiin Samin ja Jessen kanssa luokkaan kolmistaan.
- Mennääks? mä kysyin niiltä.
- Juu. Mulla alkaa kohta treenit, Jesse sanoi.
- Mitkä treenit? mä kysyin.
- Koristreenit. Mä aloitin harrastamaan sitä.
- Aijaa. Tosi hienoa, mä sanoin.
- Eks ookkin Sami? mä kysyin Samilta, joka näytti olevan ihan muissa maailmoissa.
- Sami, maa kutsuu, mä sanoin ja heiluttelin kättä sen naaman edessä.
- Joo-o...
- Mitä joo?
- Mä kuulen kyllä...
- Öh okei?
- Mä meen nyt, Jesse sanoi ja heilutti. Mä katsoin hetken Samia, kunnes mäkin lähdin. Mä tunsin olon vähän levottomaksi, kun mä olin sen kanssa kahdestaan. Mistä se oikein johtui? Siitä suudelmasta?


Seuraavana päivänä me seistiin Ilonan ja Samin kanssa koulussa ja tuijotettiin ilmoitusta, mikä oli koulun ilmoitustaululla. Siinä luki näin. "Tänään discot liikuntasalissa klo 17-19. Kaverin saa ottaa mukaan"
- Jee discot. Mä otan Tuomaksen mukaan, Ilona sanoi innoissaan. Me katsottiin sitä Samin kanssa.
- Kenet te otatte? Ilona kyseli meiltä.
- Mulla ei oo paria, mä sanoin.
- Ei mullakaan, Sami jatkoi.
- Hmm... Mulla on yks juttu sulle, Sami, Ilona sanoi. Sami katsoi Ilonaa oudosti. Mitä sillä oli mielessä?
- Ahaa. Jännää, Sami sanoi.
- Mä tästä meen oottamaan sitä musan tuntia, mä sanoin.
- Okei, Sami vastasi.
- Ai niin on valinnaista, Ilona sanoi.
- Jep, niin on, mä sanoin. Meillä oli Ilonan kanssa tunti valinnaista musiikkia ja Samilla taas tunti valinnaista kuvista. Mä häivyin musiikin luokan eteen. Mä jätin Ilonan ja Samin rauhaan. Mitähän ne puuhaili? Eihän se kuulunut mulle... Mä istahdin lattialle seinää vasten. Mä suljin silmät ja mä ajauduin unten maille...
- Anna? Anna? mä kuulin jonkun toistelevan mun nimeä. Mä avasin varovasti toisen silmän. Mä huomasin, että Ilona oli tullut herättämään mut.
- Missä mä oon? mä ihmettelin.
- Koulussa.
- Aijaa. Mä nukahdin näköjään.
- Nukuitko sä viimeyönä? Ilona kyseli.
- Aika huonosti.
- No nyt sä sait nukuttua.
- Heh. Niin jep juu aivan...
- Maikkakaan ei oo tullut, joten me ei olla myöhässä, Ilona sanoi.
- Hyvä.
- Maikka on itse myöhässä.
- Kymmenen minuuttia.
- Joo-o...
- Noniin ja sitten aloitetaan tunti, me kuultiin Ilonan kanssa opettajan puhuvan meidän takana. Maikka avasi meille ja muille oppilaille luokan oven. Kaikki rynni luokkaan. Opettaja tuli vikana laittaen samalla oven kiinni.
- Mennään taakse istumaan, mä sanoin Ilonalle. Ilona nyökkäsi.
- Mulla on yks juttu sukke, Ilona sanoi.
- Mikä?
- Ootas, Ilona sanoi ja kaivoi repustaan jonkun paperin. Se oli oikeastaan kirjekuori...
- Tossa, Ilona sanoi ja antoi sen mulle. Mä katsoi sitä hämmästyneenä. Oliks se tosiaankin mulle?
- Kirjekuori?
- J-jep...
- Avaaks mä sen?
- Avaa, avaa!
- Jännää, mä sanoin ja avasin kirjekuoren.
- Kirje. Mitäköhän siinä lukee...
- Lue se! Ilona sanoi. Kun se niin käski, niin pakkohan mun oli sitten lukea se. Siinä luki näin. "Hei kaunotar! Mä oon katsellut sua jo jonkin aikaa. Tänäänhän on discot ja mä oon ilman paria. Suostuisiks sä olemaan mun tanssipari? Nähdään korisverkkojen luona olevilla penkeillä. Okei? T. Salainen prinssi" mä meinasin ruveta kiljumaan ilosta, mutta mä sain hillittyä itseni. Ilona hymyili mulle vieressä.
- Ihana kirje, mä sanoin.
- No kiva, Ilona sanoi.
- Apua! Mitä mä teen?
- Kirjota sille takaisin!
- Pitäskö mun tosiaan kirjottaa sille?
- ... Sun pitäisi laulaa muiden mukana, opettaja pamautti mulle.
- Mun kurkku on kipeä, niin mä en pysty laulaa, mä valehtelin.
- No voit seurata sanoja.
- Mä seuraan...
- No hyvä, opettaja sanoi. Sitten mä kaivoin repusta paperin ja aloin kirjottamaan sille Salaiselle prinssille kirjettä. "Moi! Mäkin oon katsellut sua. Niin ja jep mäkin oon ilman paria, joten nähdään vaan siellä korisverkkojen luona penkeillä. T. Salainen prinsessa"
- Valmis! mä sanoin Ilonalle.
- Saaks mä lukea sen?
- Joo lue vaan, mä sanoin ja annoin kirjeen Ilonalle. Se luki sen ja hymyili.
- Tää on tosi hyvä.
- Kiitos. Mua ihmetyttää yks asia...
- Mikä?
- Miten mä annan tän ja kenelle?
- Mä hoidan sen.
- Sä? mä kysyin ihmetellen.
- Niin. Mähän se annoin sen kirjeenkin sulle, joten mä hoidan tän loppuun asti.
- Öö okei... Kiitos, mä sanoin. Musta tuntui, että Ilona salasi multa jotain. Se oli niin omituinen. Mutta miks se salaisi? Sillä se oli mun paras kaveri eikä sillä ollut siihen mitään syytä. Se tiesi, että se pystyi kertomaan mulle kaiken. Ehkä mä olin vähän harhaluuloinen...
- Sitten voittekin lähteä, opettaja sanoi. Mä katsoin ihmeellisesti ensiksi opettajaa ja sitten Ilonaa.
- Lähteä? Mihin? mä kysyin Ilonalta.
- Kotiin, Anna. Tunti loppui, Ilona sanoi mulle. Mä katsoin sitä taas oudosti.
- Tunti meni nopeasti...
- ... kun teit muuta, kuin seurasit sanoja, opettaja sanoi väliin.
- Mä kuuntelin kyllä. Mun pää oli vaan niin kipeä, ettei millään jaksanut, mä valehtelin taas.
- Ahaa... Sun pitäisi levätä.
- Juu. Mä yritän, mä sanoin. Sitten me häippästiin Ilonan kanssa luokasta.
- Mä vien tän kirjeen, Ilona sanoi.
- Mihin? Kenelle? mä kyselin.
- Se on salaisuus, Ilona sanoi ja iski silmää. Sitten Ilona lähti. Kenellekköhän se veisi sen kirjeen? Mä kävelin kaapille. Mä otin takin ja ryntäsin sitten äkkiä kotiin. Mulla oli kiire valitsemaan discoihin sopivaa asua...

- Ei tästä tuu mitään, mä puhuin itsekseni. Mä olin ollut jo puoli tuntia peilin edessä ja mä olin kokeillut jo varmaan kymmentä eri asua.
- Kulta, onks sulla ongelmia? isä kysyi multa.
- On, isä. Mä en tiiä mitä mä laitan discoihin päälle, mä sanoin. Isä katsoi hetken mua ja sitten huomasi mun kädessä olevat mekot. Toinen oli tavallinen musta tuubimekko ja toinen punainen yksinkertainen mekko, missä oli edessä söpö pikkurusetti.
- Mä en tiiä mitään vaatteista, mutta ota toi musta. Musta on aina varma väri ja toi mekko on kaunis.
- Ihan hyvä. Tää on tosi nätti kyllä. Hmm... Mä otan tän. Kiitti, isä, mä sanoin.
- Ei mitään, isä sanoi ja lähti. Mä puin mekon ja sukkahousut päälle ja laitoin päälle mustan boleron. Sitten mä katsoin itseäni peilistä.
- Hmm... Vielä hiukset ja meikki, mä sanoin ja laitoin valkoisen hiuspannan päähän. Se oli kiva ja söpö. Sitten mä laitoin vaaleanpunaista huulikiiltoa huuliin ja mustaa ripsiväriä ripsiin. Nyt oli ihan hyvä.
- Voi ei puoli tuntia aikaa, mä sanoin ja katsoin kelloa. Mä ryntäsin äkkiä eteiseen pukemaan mustat korkkarit ja villakangastakin päälle. Mä olin valmis lähtemään. Mua jännitti ihan kamalasti. Mä melkein tärisin. Mä yritin pysyä silti rauhallisena. Ei se auttaisi vaikka mä kuinka jännittäisin. Kyllä kaikki menisi hyvin. Mä lähdin kävelemään kouluun...

Nyt mä olin salissa. Oli paljon porukkaa. Mä kävelin kohti korisverkkoja. Ketään ei näkynyt...
- Tekiks se mulle oharit? mä sanoin itsekseni. Mä istahdin penkille ja yhtäkkiä mä huomasin, että joku oli kävelemässä mun luokse. Oliko se Salainen prinssi? Mä katsoin tarkemmin ja mä huomasin sen olevan joku ihan muu kuin prinssi... Se oli nimittäin Sami! Se huomasi mut ja katsoi mua.
- Ai moi! se sanoi.
- Moi! mä sanoin. Sami istahti penkille. Me molemmat oltiin ihan hiljaa, kunnes mä päätin puhua.
- Mitä siinä istut? Ootaks sä jotain?
- Öö miten niin?
- Ajattelin, kun mulla on yks tapaaminen...
- Mikä tapaaminen?
- Sellainen yks vaan...
- Mullakin on tapaaminen.
- Aijaa...
- Olipas yhteensattuma, Sami sanoi ja naurahti.
- Mä oon saanut kirjeenkin, mä sanoin ja kaivoin sen taskusta.
- Samoin, Sami sanoi ja kaivoi omansa taskusta.
- Haluuks sä lukea tän? mä kysyin.
- Joo. Haluuks sä mun?
- Joo, mä sanoin. Me vaihdettiin kirjeitä ja katsottiin niitä hetken, kunnes me huomattiin jotain outoa niissä...
- M-mitä ihmettä? Sami ihmetteli.
- Voi luoja, mä sanoin. Sitten me katsottiin Samin kanssa toisiamme.
- Tää on mun kirje, me sanottiin yhtä aikaa.
- Mä kirjotin tän, Sami sanoi.
- Etkä! mä sanoin epäluuloisena.
- Oikeasti? mä kysyin.
- Joo-o. Mä annoin ton Ilonalle, kun se sanoi, että sillä on joku idea. Se pyysi mut kirjoittamaan ton.
- Vai semmonen idea... mä sanoin hiljaa.
- Mitä sä tarkotat?
- Se yritti saada meidät yhteen...
- Mitä? Ooks sä ihan varma? Mitä jos tää on joku väärinkäsitys?
- Ilonalla on aina jotain taka-ajatuksia. Sä tiiät sen...
- Terve rakastavaiset pikkulinnut, Ilona sanoi. Se oli tullut juuri sopivasti paikalle.
- Ilona... Sami aloitti.
- ... meillä on asiaa, mä jatkoin.
- Mitä?
- Mitkä nää on? me kysyttiin Samin kanssa yhtäaikaa ja näytettiin kirjeitä.
- Kirjeitä?
- Juu, mutta miks sä annoit mulle Samin kirjottaman ja Samille mun kirjottaman kirjeen?
- No kun... Te molemmat olitte ilman paria, niin mä sitten ajattelin yllättää teidöt, Ilona sanoi.
- Parittamalla meidät? Sami kysyi.
- Kiitti vaan, mutta me osataan kyllä valita parimme, mä sanoin.
- No anteeks kamalasti. Mä yritin vaan auttaa, Ilona sanoi. Me katsottiin Samin kanssa toisiamme.
- Kyllä me tiedetään, että sä halusit vaan piristää meitä, Sami sanoi.
- Niin halusin, Ilona vastasi.
- ... mutta me ollaan ystäviä eikä... Sami yritti sanoa, mutta Ilona keskeytti.
- ... joo mä tiedän, Ilona jatkoi.
- Unohdetaan tää sotku, mä sanoin ja hymyilin. Ilona katsoi mua.
- Sopii.
- Joo sovitaan niin. Mä en halua riidellä, Sami sanoi.
- Emmäkää halua, Ilona jatkoi.
- Katso muuten, Ilona kuka tuolla on, Sami sanoi ja osoitti sormellaan oikealle. Tuomas oli siellä.
- Kuka muka? Ilona kysyi.
- No Tuomas.
- Onks oikeasti?
- On, on. Mee äkkiä ennenkuin se karkaa, Sami sanoi.
- Joo, kiitti, Ilona sanoi ja häipyi Tuomaksen luokse. Me jäätiin taas Samin kanssa kaksistaan...
- Ha-haluisiks sä tanssia? Sami kysyi multa.
- Tottakai, mä sanoin hymyillen. Me käveltiin tanssilavalle. Tuli juuri hyvä tanssibiisi. Rihannan Umbrella.
- Tää on kivaa, mä sanoin. Sami katsoi mua. Meillä oli kova meno päällä. Tosi hauska ilta.
- Nii on, Sami sanoi. Sitten kun biisi loppui, me oltiin hengästyneitä ja käveltiin penkille.
- Haluuks sä jotain juotavaa? Sami kysyi multa.
- Joo vettä, kiitos, mä sanoin. Sami meni hakemaan juotavaa, sillä aikaa, kun mä lepäsin. Mä olin vähän hermostunut. Mua pelotti ja jännitti yhtä aikaa. Sitten mä huomasinkin, kun Sami tuli taikaisin juomat kädessään.
- Tossa, Sami sanoi ja ojensi veden mulle.
- Kiitos, mä sanoin. Me juotiin siinä ihan kaikessa rauhassa, kunnes mun teki mieli paeta.
- Mä meen käymään ulkona, mä sanoin ja nousin penkiltä.
- Mä tuun mukaan, Sami sanoi. Me jätettiin mukit siihen ja käveltiin ovelle mistä me tullaan joka päivä sisään. Oli vähän viileetä. Mä palelin ja Sami huomasi sen. Se riisu takkinsa pois ja antoi sen mulle. Se oli herrasmies.
- Kiitos, mä sanoin hiljaa. Sami hymyili mulle.
- Hei katso, Anna! Toi tähti näyttää ihan koululta, se sanoi ja mä repesin nauruun.
- Älä puhu koulusta. Mä oon kurkkuani myöten kaikkia opettajia ja sillein.
- Heh, niin...
- Katso, Sami! Toi tähti näyttää ihan matikan maikalta, mä vitsailin ja rupesin nauramaan. Samikin repesi nauruun.
- Sä oot outo, Sami sanoi.
- Ja katso... Toi näyttää...
- Miltä se näyttää?
- Se näyttää... Ihan kuin me oltaisiin siinä, mä sanoin ja katsoin Samia. Samikin katsoi mua vähän aikaa, kunnes se tuli mua lähemmäksi. Me oltiin just pussaamassa, kunnes joku keskeytti meidät...
- Ai te ootte täällä, Ilona sanoi ja tuijotti meitä.
- Keskeytiks mä jotain? se jatkoi. Mä katsoin Samia vähän aikaa, kunnes mä juoksin pois...
- Anna, oota! Ilona huusi, mutta mä en oottanut. Mä vaan juoksin ja juoksin. Oli niin noloa, kun Ilona oli nähnyt mitä oli meinannut tapahtua.. Se oli just keskeyttänyt meidät...
- Hei venaa! Samikin huusi, mutta mä en pysähtynyt. Mä juoksin penkille.
- Anna, mihin sä menit? se huuteli. Sitten se huomasi mun istuvan penkillä ja käveli mua kohti. Yhtäkkiä mä huomasinkin Jessen ja mä kävelin sen luokse. Se seisoi yksinään. Missähän sen kaverit oli?
- Jesse, moi! mä sanoin ja hymyilin.
- Ai, Anna. Moi! Mitä kuuluu? se kysyi.
- Ihan hyvää. Entä sulle?
- Hyvää.
- Kenen kanssa sä oot?
- En kenenkään. Entä sä?
- No mä... Tota...
- Et siis kenenkään vai?
- En kai... mä sanoin.
- Haluuks sä tanssia?
- Emmä tiiä...
- Et kai sä oo vieläkin vihainen mulle?
- Mistä?
- Siitä sotkusta?
- No en tietenkään. Mua vaan mietityttää.
- Mikä?
- Kaikki...
- Haluuks sä puhua mulle?
- No mulla on ystävä, joka on ollut jo aika kauan. Nyt mä en sitten tiiä ooks mä ihastunut siihen vai en. Mä oon ehkä vähän, koska mua aina jännittää, kun mä nään sen.
- Mulla on ihan sama tunne, se sanoi ja mä katsoin sitä hämmästyneenä.
- Mitä?
- Jos me molemmat tunnetaan samanlailla, niin edetään rauhallisesti, se sanoi. Mun suu meinasi loksahtaa auki hämmästyksestä.
- Sä oot ymmärtänyt nyt jotain väärin.
- Enpä usko...
- Ooks sä... Ooks sä ihastunut muhun?
- Eks sä sitten oo muhun?
- Mä olin joskus...
- Miten niin joskus?
- No se oli joskus silloin, kun sä tulit tänne kouluun. Mä tykkäsin susta ihan kamalasti, mutta nyt...
- ... sulla ei oo enää tunteita mua kohtaan. Vai mitä?
- Mä tykkään susta kyllä kaverina ihan kamalasti.
- Onks vika mussa? se kysyi.
- Ei tietenkään. Sä oot tosi ihana ja semmoinen, mutta...
- Mutta?
- Mä vaan tykkään yhdestä toisesta pojasta enemmän.
- Mä ymmärrän...
- Kiitos, mä sanoin. Sitten mä annoin sille suukon ja menin pois. Mä menin kävelemään ja mä ajattelin hakea juotavaa. Mä olin just ottamassa vettä, kunnes mä huomasin jotain outoa. Mä näin Samin tanssivan jonkun tytön kanssa. Sami ja se tyttö suutelivat. Mä mykistyin täysin, kunnes mä ryntäsin niiden luo.
- Valehtelija! mä huusin Samille. Sami katsoi mua.
- Anna!
- Mä luulin, että sä tykkäät musta, mä sanoin ja lähdin pois itkien. Mä juoksin vessaan ja lukitsin oven. Mä purskahdin kunnolla itkuun. Just kun mä olin oppinut rakastumaan, niin se mursi sydämen palasiks, niinkuin Jessekin teki mulle. Oikeastaan se oli ihan oikein mulle. Miks mä itse olin vain jaaritellut? Sitten mä kuulin jonkun koputtavan oveen.
- Anna, avaa ovi! Ilona täällä, Ilona huuteli ja koputteli oveen. Mä en halunnut puhua sen kanssa.
- Mee pois!
- Sami haluaa puhua sun kanssa.
- Mä en halua nähdä sitä idoottia.
- Tuu pois sieltä.
- En tuu.
- Mä tuun sitten oven läpi, Ilona sanoi. Mä en vastannut sille.
- Anna, kuuleks sä? se huuteli oven läpi. Sitten mä avasin oven. Se katsoi mua surullisena. Se näki mun itkeneen. Sitten se käveli mun luokse ja halasi mua.
- Voi sua... se sanoi.
- Sami... mä sanoin.
- Niin mä tiiän mitä Sami teki, Ilona sanoi.
- Ei kun Sami on tuolla, mä sanoin ja osoitin sormella. Sami seisoi paikallaan ja katsoi mua. Ilona huomasi myös.
- Mä meen Tuomaksen luo, niin te saatte jutella rauhassa, Ilona sanoi mulle ja lähti takaisin salin puolelle. Sami käveli mun luo.
- Anna... se sanoi.
- Mitä? mä kysyin.
- Sä oot itkenyt.
- Nyt vasta huomasit.
- Miks?
- Koska mä näin, kun sä pussailit yhden tytön kanssa.
- Sen takia, kun mä näin sun pussaavan Jessen kanssa.
- M-mutta. Mä annoin vaan suukon sille, koska se sanoi, että sillä on tunteita mua kohtaan ja mä kerroin, että mulla ei oo enää. Mä en tykkää siitä enää.
- Emmä tiennyt sitä.
- Et tietenkään. Sä halusit kostaa mulle. Vai mitä?
- Niin. Mä yritin saada sut mustasukkaseks, mutta se karkas käsistä.
- Niin näytti karkaavan.
- Se oli aika tyhmää...
- Olin mäkin tyhmä, kun pussasin Jesseä.
- Miks me ollaan näin mustasukkasia, kun me ei edes olla yhdessä? Sami ihmetteli.
- Haluaisiks sä?
- Mitä?
- Yrittää?
- Haluaks sä?
- Jos sä haluat. Me ollaan oltu niin kauan ystäviä. Ilona yritti parittaa meidät. Kamala sotku, mä sanoin.
- Joo mä haluan...
- Mitä me tehdään?
- Jos vaikka alotetaan tanssimalla?
- Joo, mä sanoin. Me käveltiin saliin ja tanssilattialle. Tuli todella kaunis biisi. Celine Dionin My Heart Will Go On. Mä rakastin sitä biisiä todella paljon. Hitaita oli ihanaa tanssia jonkun kivan pojan kanssa.
- Sami...
- Mitä nyt?
- Sä oot tosi tärkeä mulle. Mä en halua menettää sua, mä sanoin sille.
- Et sä menetäkkään, se lupasi.
- Mitähän meidän pitäis tehdä seuraavaks? mä kysyin Samilta. Se katsoi mua.
- Mitä sä haluat?
- Jos se tyttö tykkäs pussaa sua, niin ehkä mäkin sitten voisin, mä sanoin. Sami katsoi mua ja hymyili sitten. Se tuli mua lähemäks ja oli just painamassa huulensa mun huulille, kunnes mä keskeytin sen. Mä olin vähän epävarma.
- Tai ootas...
- Mitä? Eks sä haluukkaan?
- Emmä tiiä...
- Pelottaaks sua?
- Mä en tiiä ooks mä valmis...
- Ollaan sitten vaan näin. Mä ootan sua. Sä saat niin paljon aikaa, kun sä vaan haluat, se sanoi. Se oli niin suloinen ja kiltti. Mä halasin sitä, kunnes mulla naksahti.
- Sami...
- No?
- Ehkä vois sittenkin kokeilla sitä, mä sanoin ja suutelin sitä. Se tuntui tosi hyvältä. Ois pitänyt heti tajuta, että mä kuuluin Samin kanssa yhteen. Voisiko meistä tulla oikea pari? Sen näki joskus. Nyt piti ottaa kaikki irti tästä hetkestä...