- Kotona ollaan! mä huusin kotiin tullessani. Äiti näytti olevan vielä kotona.
- Moi Irma! äiti sanoi.
- Moi äiti!
- Missä sä olit?
- Ulkona...
- Kenen kanssa?
- Mun kaverin...
- Joelin? äiti jatkoi kyselyään. Ei se kuulunut sille kenen kanssa mä liikuin. Se oli mun oma asia. Sitä paitsi Joel oli hyvä tyyppi. Se oli niin samanlainen kuin mä.
- Äiti, mä luulin, että sä olet kotiäiti etkä poliisi. Isä hoitaa ne hommat.
- Irma! Älä viitsi olla näsäviisas.
- Emmä olekkaan. Sitä paitsi se on mun asia kenen kanssa mä liikun, mä sanoin.
- Olisi kivaa jos sä voisit keskittyä kouluun yhtä hyvin kuin kavereihisi.
- Äiti, mä olen yrittänyt... Mä olen tosiaankin yrittänyt, mä sanoin itkien.
- Irma...
- Sä et tiedä mitä mä olen joutunut kestämään. Sä et tunne mua. Sä et tiedä musta kaikkea, mä sanoin kyynel silmäkulmassa.
- Mikä sulla on oikein? Mä olen aina rakastanut sua kuin omaa tytärtäni. Mä luulin, että se auttaisi, kun sä löysit sen kirjeenkin ullakolta... se sanoi itkien. Sitten se oli juuri menossa pois, kunnes mä päätin sanoa jotain.
- Ä-äiti, anteeks. Mä en tiedä mikä muhun meni. Mä olen ihan kamala.
- Niin mäkin, äiti sanoi ja halasi mua.
- Muuten äiti...
- Kyllä sä saat tavata ketä sä haluat.
- Emmä sitä. Me ajateltiin, että me vahdittaisiin tänään Joelin kanssa Chrisiä. Se ottaa myös sen pikkuveljen Billyn mukaan.
- Sä taidat tykätä aika paljon siitä Joelista, se sanoi ja mun teki mieli paljastaa, että se ei edes uskonut kuinka paljon mä tykkäsin siitä.
- Irma?
- Mitä, äiti?
- Sä taidat ajatella sitä nytkin...
- Ai ketä?
- Joelia... Ei sun tarvitse esittää mulle mitään. Mä tiedän kyllä miltä rakastuminen tuntuu. Mä muistan vieläkin, miten me rakastuttiin isäsi kanssa.
- Väitätkö sä, että mä olisin rakastunut?
- Rakkaudesta se hevonenkin potkii, äiti vihjaili.
- Äiti, kakista kaikki ulos vaan! Sulla on jotain mielessä.
- Sä tykkäät Joelista ja Joel tykkää susta. Mikset kerro sille?
- Tykkää musta? Emmä oikein tiedä...
- Miten niin?
- No miten mä kertoisin? Mä olen tavallaan kertonut jo sille...
- Miten niin tavallaan?
- Yksi semmoinen lappu...
- Ja?
- Ja mä annoin väärän lapun sille ja siinä luki kaikkea outoa. Mitä mun pitäisi vielä sanoa? Joel on kiva ja ihana, mutta mä en tiedä tulisiko meistä mitään.
- Mä en voi pistää sanoja sun suuhun. Sun pitää tehdä niin kuin sun sydän sanoo. Niin sä osaat päättää oikein.
- Kiitos äiti, mä sanoin ja sitten mä vilkaisin kelloa. Oli mennyt jo puoli tuntia. Joel tulisi noin puolen tunnin päästä. Mitä mun sydän sanoi? Välillä teki mieli juosta karkuun, ja välillä taas pysyä sen kanssa ikuisesti. Tuntuiko Joelista samalta? Oltiinko me enemmän kuin hyviä ystäviä? Mä kävelin mun huoneeseen ja laitoin Karmillan uusimman levyn soimaan. Mä nousin sängylle ja aloin vetämään joitain outoja liikkeitä. Se näytti varmaan tosi typerältä. Onneksi kukaan ei nähnyt mun tanssiliikkeitä. Mä lauleskelin biisien mukana, sillä mä olin opetellut kaikkien biisien sanat ulkoa. Mä rakastin musiikkia ja sen kuuntelua. Mä rakastin Karmillaa. Sitten mä kuulin, kun joku koputteli mun huoneen oveen.
- Sisään! mä huusin. Äiti seisoi siinä.
- Mitä nyt? mä kysyin.
- Katsoppas kuka tuli, äiti sanoi ja mä ajattelin, että Joel tulisi, mutta sitten mä huomasin jonkun, jota mä en olisi jaksanut nyt nähdä...