Moi! Mä olen Irma Lair. Mä olen 14-vuotta ja mä käyn Sheffield Institutessa koulua. Mun perheeseen kuuluu isä Tom, äiti(puoli) Anna, pikkuveli Christopher ja kilpikonna Vihannes. Me asuttiin omakotitalossa. Luonteeltani mä olen huumorintajuinen ja iloinen. Mä en myöskään aina ajattele ennen kuin mä toimin. Mä joudun useasti riitoihin mun ystävän Cornelian kanssa. Vaikka mä vaikutin tavalliselta koulutytöltä, mä en ollut pelkästään sitä. Mulla oli nimittäin taikavoimia. Eikä se ollut vitsi. Mä, Will, Taranee, Cornelia ja Hay Lin oltiin noitia ja Kudoksen vartioita. Me saatiin tietää siitä, kun Hay Linin isoäiti Yan Lin kertoi siitä meille. Me kaikki hallittiin erivoimia. Will oli meidän pomo ja kantoi Kandrakarin sydäntä. Se hallitsi myös energiaa. Taraneen elementti oli tuli, Cornelian maa, Hay Linin ilma ja mun vesi. Me oltiin parhaita ystäviä keskenämme. Nyt asiaan. Mulla oli sellainen ystävä kuin Joel Wright. Sillä oli vaaleat hiukset ja silmälasit. Se soitti Matt Olsenin (Willin poikaystävä) kanssa samassa bändissä, Cobalt Bluessa. Mä olin ollut kauan ihastunut Joeliin. Oikeasti mä en aluksi pitänyt siitä, mutta nyt mä pidin tosissani. Se ei ollut kuten muut. Se oli fiksu, huomaavainen ja mukava. Sitä paitsi se tykkäsi Karmillasta niinkuin mäkin. Se oli niin samanlainen ja se yhdisti meitä molempia. Nyt me oltiin kävelyllä puistossa ja mun ajatukset harhaili ties missä.
 - Irma! Joel sanoi mulle kun me käveltiin ulkona. Mä olin hämmästynyt yhdestä asiasta. Kun mä olin luvannut tehdä sille listan levyistä jotka sen pitäisi kerätä levykokoelmaansa, mutta mä olinkin antanut sille väärän lapun. Siinä oli kaikkea, että mä tykkäsin siitä kauheasti ja muuta. Mun piti oikeasti antaa se mun idolille, Karmillalle. Oikeasti mä tykkäsin ihan hirveästi Joelista. Mä en ollut ikinä tykännyt kenestäkään pojasta niin paljon. Joel oli myös romanttinen, sillä se oli järjestänyt kahden keskisen illallisen sen takia kun oli luullut, että se lappu oli tarkoitettu sille. Pitäisikö mun kertoa mun tunteista sille? Mitä jos se ei tuntisi samoin mua kohtaan?  Tulisiko siitä mitään? Mä en ollut seurustellut koskaan aikaisemmin,
- Irma, ootko sä ihan kunnossa? Joel kyseli multa, kun mä olin ihan ajatuksissani.
- Irma! Joel toisteli mun nimeä ja katsoi mua.
- Ai anteeks, Joel. Mä olin ihan ajatuksissani.
- Mä kyllä huomasin sen.
- Joel... Mä tota... Oonko mä susta ruma?
- Miks sä tollasta kysyt?
- Mä ajattelin vaan...
- Älä ajattele tollasta! Sä oot... Sä oot tosi hauska ja mukava.
- ja KARMILLA-FANI!
- Heh, niin...
- Kiitti, Joel.
- Irma sä oot... sä oot tosi nätti, se sanoi. Mä en usein punastellut, mutta nyt mä olin yhtä punainen kuin tomaatti. Se oli ihanasti sanottu.
- Se oli nätisti sanottu, kiitos, mä sanoin ja Joel hymyili.
- Mulla on vähän paha olo. Voidaanko me istua tossa penkillä sen aikaa, kun tää paha olo menee pois? mä kysyin siltä.
- Istutaan vaan.
Me käveltiin penkille istumaan ja mä olin aika hiljainen. Yleensä mä puhuin ja vitsailin koko ajan. Nyt asia oli toisin. Emmä osannut nyt laukoa vitsejä. Musta ei vaan tuntunut siltä, että asia kaipaisi vähän kevennystä.
- Onks jo parempi olo? Joel kyseli.
- Joo on.
- Sitten me voidaan kai jatkaa matkaa, vai mitä?
- Jatketaan vaan, mä sanoin ja hymyilin. Sitten Joel ojensi mulle kätensä ja mä tartuin siihen. Sen kanssa oli tosi ihanaa kävellä. Sitten tietenkin jonkun piti pilata meidän kävelytuokio. Mun kännykkä soi nimittäin.
- Mikä se oli? Joel kysyi.
- Mun kännykkä.
- Onks sulla kännykkä? Milloin sä oikein sait sen?
- Pari päivää sitten.
- Etkä oo mulle kertonut...
- Sori.
- Toi soittoääni on kyllä hyvä...
- KARMILLA! me sanottiin yhteen ääneen ja naurettiin.
- Joo, hah. Hay Lin soittaa.
- Vastaa ihmeessä.
- Joo.
- Irma!
- Moi, Irma! Hay Lin täällä!
- Ahaa, terve Hay Hey!
- Missä sä oot?
- Miten niin?
- Willillä on vähän huolia. Se  tarvitsee meidän apua ja tukea.
- Mikä Willillä on?
- Ne on riidelleet kai Mattin kanssa. Emmä saanut ihan selvää.
- Niin ja?
- Mennään käymään siellä!
- Missä?
- Willillä...
- Mikset soita?
- Mä oon soittanut jo sille. Mä haluan yllättää sen. Irma, oikeasti. Mikä voi olla tärkeämpää kuin ystävät?
- Onks Cornelia ja Taraneekin tulossa?
- Cornelia on, mutta Taranee ei pääse, sillä se meni Peterin kanssa viikonlopuksi johonkin retkelle. Ne ei ehdi viettää kamalasti aikaa yhdessä.
- Hmm...
- Irma, tuu pliis.
- Ok, mä tuun sitten, jos se on niin tärkeää.
- Kiitos. Moikka!
- Moikka!

Sitten mä vilkaisin Joelia, ja mä näin, että sitä harmitti tosi paljon, kun me ei voitu jutella pitempään.
- Joel... anteeks, mutta mun on...
- ...  mentävä. Niin, mä ymmärrän.
- Sori.
- Will tarvitsee sua enemmän.
- Nähäänkö me vielä tänään? mä kysyin siltä ja pidin sitä käsivarresta kiinni. Mä tuijotin sitä silmiin. Se katsoi mua ja hymyili.
- Sä oot hassu.
- Niin säkin, mä sanoin.
- Etkä kun sä, se sanoi ja alkoi kutittamaan mua. Mun oli vaikeaa pidätellä naurua. Mä pyörin kuin väkkärä.
- Haha, joo ok, mä sanoin ja naurahdin.
- Soita mulle tänään, Irma. Jookos?
- Joo, mä lupaan, mä sanoin ja mä päästin irti sen kädestä. Me heilutettiin toisillemme ja lähdettiin erisuuntiin. Ihme, mutta mulla oli jo ikävä Joelia. Onneks me nähtäisiin vielä tänään. Meidän oli pakko nähdä.

- Irma, sä tulit! Hay Lin kiljahti, kun mä seisoin Willin ovella.
- Moi Hay Lin! Missä Will on?
- Se on sisällä.
- Ok. Missä neiti kaikkitietävä on?
- Sä tarkotat varmaan Corneliaa.
- Kuten aina...
- Se on sisällä Willin kanssa.
- Mitä se siellä tekee?
- Auttaa.
- Jaahas, mä en tiennytkään, että Cornelia oli psykiatrikin, mä sanoin ja hymyilin ivallisesti.
- Irma!
- No mitä? mä kysyin, kun se katsoi mua häijysti. Se ei tykännyt, että me riideltiin Cornelian kanssa. Me vaan oltiin totuttu siihen. Sitten me käveltiin sisään.
- Will!
- Moi Irma! Will sanoi mulle.
- Miten sä voit? mä kysyin ja kävelin sen viereen sängylle.
- Hmm...
- Mä tiedän, etten mä oo maailman paras auttaja, mutta sä voit... Puhua mullekkin, mä sanoin.
- Irma ja herkkä puoli, Cornelia laukoi vieressä.
- Corny, älä! Kiitos, Irma! Will sanoi ja pisti kätensä mun olkapäälle. Se arvosti mun apua toisin kuin eräs nirppanokka. Nyt mä huomasin, kun Hay Lin kirjoitteli taas käteensä.
- Hay Lin saa vielä mustemyrkytyksen, Cornelia sanoi.
- On tainnut jo saada, mä heitin vitsillä. Will hymyili vieressä. Sitten yhtäkkiä mä tunsin, kun mun housujen tasku tärisi kummasti. Mulla oli kännykässä värinähälytys. Mä huomasin, että mulle tuli tekstari. Mä päätin vilkaista äkkiä keneltä se oli. Mä näin, että se oli Joelilta. Mua kiinnosti tietää mitä se oli lähettänyt joten mä päätin lukea sen. Siinä luki. "Ootkos vielä Willin luona? Milloin me nähdään? Ikävä sinua ja nauruasi. T. Joel" Se oli tosi ihana viesti ja niinpä mä taas punastelin. Mun epäonnekseni neiti kaikkitietävä rupesi tivaamaan selitystä mun punastelulle.
- Katos olen hauska, kerroin vitsin-Irma punasteli. Kerros meillekkin se asia joka sai sut tollaseks, Cornelia sanoi ivallisesti.
- Irma, mikä hätänä? Hay Lin kysyi multa.
- Ei mikään.
- Joel taisi lähettää tosi ihanan rakkausviestin, Corny jatkoi.
- Cornelia, anna Irman kertoa, kun kerran näyttää olevan jotain kerrottavaa, Will sanoi.
- Jos te nyt haluatte kuulla... mä sanoin.
- Joo kerro! Will, Hay Lin ja Cornelia sanoivat yhteen ääneen.
- No tota... Mä aloitan vaikka siitä, että mulla oli kaksi sellaista lappua ja ne oli melkein samanlaisia, mutta ihan erilaisia sisällöiltään. No mä olin tossa yks päivä Joelin luona ja ajattelin vilkasta sen levyhyllyä. Harmiksen mä sitten huomasin, että sen kokoelmasta puuttui pari tärkeää levyä mitkä sen piti hankkia. No sitten mä lupasin, että teen sille listan levyistä, jos se tekee mulle biisin. Niinpä se sitten soitti jotain ihan outoa ja hassua ja samalla lauloi. Hih, olisittepa kuulleet!
- Mä voinkin hyvin kuvitella miten Irma sitten sekosi, Cornelia sanoi.
- Sekosi? Emmä ihan sitä sanaa käyttäisi. Sitä paitsi emmä seonnut, mä jatkoin.
- Irma, kyllä me uskotaan. Jatka vaan! Will sanoi.
- Mihis mä jäinkään... Ai niin siihen biisiin. No sitten mä vaan lähdin, ja rupesin tekemään kotona sitä levylistaa. Mä kirjoitin myös samalla yhden toisen lapun, nimittäin Karmillalle fanikirjeen. No sitten, kun mä olin seuraavan kerran Joelin kanssa, niin mä käskin sen ottaa sen lapun mun repusta. Sitten se kutsui mut tavallaan bileisiin ja mä sitten suostuin tulla. Mä valmistauduin kotona, ja kun mä menin Joelin luokse, siellä ei ollutkaan muita. Se oli järjestänyt meille kahdenkeskisen illallisen. Se sitten tarjoili mulle alkupaloja ja kaikkea muuta niiden jälkeen... Kaikkea herkullista, taivaallista.
- Oi tekisipä Eric mullekkin ruokaa, Hay Lin sanoi ja laittoi kätensä sydämelleen.
- No joo. Mä jatkan... No sitten mä vitsailin, että Joel on paljon parempi kokkina kuin laulajana. Sitten se yritti tarjota mulle jälkiruokaa, mutta mä sanoin, että pidetään pieni tauko. Joel temppuili sitten vaan lusikansa kanssa. Se oli ihan outo...
- Hui! Hay Lin sanoi.
- No sitten mä sanoin, etten mä kieltänyt sitä puhumasta, ja mä tokaisin, että se oli jotenkin outo. Joel oli ihan hiljaa. Mä päätin kysäistä, että ehtikö se jo tutkia sitä mun antamaa listaa, ja Joelilta purskahtivat vedet suusta. Mä tosiaankin ihmettelin mikä sillä oli. Sitten se oli just sanomassa jotain, että "Mä en osaa sanoa tätä, mutta mä olen miettinyt tätä koko illan" mä en muista ihan tarkalleen. Mä käskin sen sitten sanoa suoraan, ja se oli juuri alottamassa, kunnes mun järki käski juosta pois. Mä sitten valehtelin, että mun pitää mennä, ja mä lähdin juosten pois. Mä en tajunnut mikä Joelia vaivasi.
- Ihan outoa, Will sanoi ihmeissään ja katsoi mua. Mä katsoin sitä takaisin.
- Niinpä.
- Ei uskoisi Joelista. Se on kivempi, kuin mä osasin luulla, Cornelia sanoi ja katsoi mua.
- ... Mutta varattu Irmalle, Will jatkoi.
- Joo hei älkää! Ei me olla yhdessä Joelin kanssa, mä tarkensin.
- Vielä... Cornelia jatkoi.
- Ääh, ihan sama. Mä jatkan nyt kuitenkin. No sitten mä huomasinkin Taraneen ja Hay Linin. Me oltiin menossa Cornelialle, ja kun te muut puhuitte We:stä, mä ajattelin vain mua ja Joelia... Lentokentällä mä sitten piileksin sitä matkalaukkujen takana...
- Me ihmeteltiinkin mihin sä karkasit, Cornelia sanoi.
- No sitten Joel huomasi mut, ja halusi antaa mulle keksejänsä maistettavaksi, kun mä en ehtinyt jäädä maistelemaan niitä vaan painuin tieheni. Niin ja sitten joku kyseli kuka on Irma Lair ja mä vastasin, että minä. Oli niin ihanaa, kun mä sain sen uusimman Karmillan levyn omistuskirjoituksella vielä. Sitten mä ajattelin, että mä annan sen fanikirjeen sille ja mä rupesin etsimään sitä, mutta ihan turhaan, sillä sitä ei näkynyt missään. Kun mä sitten kaivoin enemmän, mun käteen tuli joku lappu, mutta se ei ollut se fanikirje vaan JOELIN LEVYLISTA. Mä olin antanut väärän lapun. Kuvitelkaa!
- Jaiks, Hay Lin sanoi ja katseli mua kauhistuneena.
- Siksi se oli järjestänyt illallisenkin. Se lappu oli tarkoitettu Karmillalle eikä Joelille. Mun pää meinasi seota tästä kaikesta. Niin uskomaton juttu. Tää oli niin outoa. Mutta jos me totta puhutaan, niin...
- ... niin sä tykkäät Joelista. Vai mitä, Irma? Will kyseli.
- No... Joo niin tykkään, mä sanoin.
- Mikset kerro sille?
- No nyt se ainakin tietää. Niin ja sitten Joel vaan tuli ja me vitsailtiin ja lähdettiin pois käsikädessä.
- Oi ihanan romanttista, Hay Lin sanoi.
- Cornelia, maa kutsuu, Will sanoi ja heilutti kättään Cornyn naaman edessä. Cornelia näytti olevan ihan unessa.
- Ai mitä? se kysyi.
- Mä tiedänkin mitä Corny ajatteli, mä sanoin.
- Lopeta, IRMI! Cornelia huudahti.
- Hmm...
- Peter...
- OHO! Me sanottiin kaikki yhteen ääneen. Sanoiko Cornelia tosiaan Peter? Kuulinko mä väärin.
- Napakymppi! Hay Lin sanoi ja läppäisi kätensä otsalleen.
- "Eric!<3" Hay Hey, me tiedetään kyllä, että sä tykkäät Ericistä, mutta että sä vielä ikuistat sen nimen sun otsaan niin huhhuh, mä lauoin vitsillä.
- Hih, älä kiusaa Hay Liniä, Irma, Will sanoi.
- Joo, en... Hei oho mun on pakko mennä, kun mä lupasin että me nähdään vielä Joelin kanssa. Sitä paitsi, mun pitää olla Chrisin lapsenvahtina koko ilta. VOI EI! Mä sanoin tosi rasituuneena. Mä en millään jaksaisi.
- Hihhih, Cornelia hihitteli.
- Ei oo hauskaa! Mä joudun aina sen pikkuavaruusolennon kidutettavaksi. Illalla, kun mä oon laittanut sen nukkumaan, niin ei se nuku, vaan se nousee ylös ja huomaa, kun mä katson jotain leffaa. Sitten sekin haluaa. Siinä sitten kiva yrittää saada se takaisin sänkyyn. Miksei äiti ja isä voi olla illan kotona, ärgh! mä sanoin.
- Helpottaako se sua yhtään, että mullakin on pikkusisarus? Corny kysyi.
- No kyllä kai, mutta nyt mä lähden, mä sanoin.
- Mä tuun sun kanssa samaa matkaa, Corny jatkoi.
- Sopii.
- Mun pitää käydä eläinkaupassa, kun mun pitää hakea Napoleonille jotain herkkuja. Sitä paitsi mun pitää hakea uusi ruokakuppi kun se hajosi Lilianin leikeissä, huoh, Cornelia sanoi ja huokaisi syvään.
- Joo, ja mä jatkan sitten siitä. Tuutko sä Hay Lin?
- Mä jään vielä tänne Willin kanssa, Hay Lin vastasi.
- Joo no me mennään sitten Irman kanssa, Corny sanoi.
- Jep, moi! mä sanoin.
- Moikka! Will ja Hay Lin vastasivat.

Me käveltiin ulkona ja me oltiin molemmat hiljaisia, kunnes Cornelia rikkoi hiljaisuuden. Me ei sentään riidelty ja se oli hyvä juttu.
- Irma...
- Mitä Cornelia? mä kysyin.
- Kyllähän sä tiedät, että me ollaan silti ystäviä...
- ... vaikka me riidellään ja ollaan eri mieltä monista asioista. Kyllä mä tiedän sen Cornelia. Sä, Will, Hay Lin ja Taranee olette mulle tärkeimmät.
- Samoin, Cornelia sanoi ja hymyili.
- Me ollaan perillä! mä sanoin ja hämmästelin.
- Niinpä. Mä meen tästä nyt sinne eläinkauppaan.
- Moikka!
- Moikka! Tsemppiä Joelin kanssa! Corny sanoi ja iski silmää. Mä kiitin sitä ja se painui sinne eläinkauppaan. Mä jatkoin matkaa. Onneksi kotiin ei ollut pitkä matka. Oli ihanaa kävellä välillä yksin ulkona ja ajatella asioita rauhassa. Yhtäkkiä mä kuulin jonkun huutavan mun nimeä.
- Irma! Sainhan mä sut kiinni, se sanoi ja koski mun olkapäähän. Mä käännyin ja näin siinä yhden ärsyttävän ihmisen, joka oli silti mun hyvä ystävä.
- Ai moi Martin! mä sanoin.
- Mitä sä teet näin pitkällä soker... Irma?
- En mitään...
- Et mitään?
- En...
- Irma, onko kaikki hyvin? se kyseli multa vähän huolestuneena.
- No emmä oikein tiedä.
- Mistä sä oikein tulet?
- Williltä. Missä sä oot ollut?
- Kävelemässä.
- Hmm...
- Kerro minulle, minä kuuntelen, se sanoi mulle ja musta tuntui kivalta, että mulla oli tommonen ystävä. Mä en ollut ikinä tykänny siitä siinä mielessä, mutta ystävänä se oli ihana ja luotettava. Se oli tosi kiva kaveri.
- No mulla on sellainen ystävä, Joel. Meillä on tositosi kivaa yhdessä. Joel on tosi kiva ja hauska. Se osaa soittaa hyvin ja se on Karmilla-fani. Mä tykkään siitä. Me ollaan myös niin samanlaisia.
- Ai se joka soittaa Cobalt Bluessa?
- No just se...
- Tykkäätkö sä oikeasti siitä noin paljon?
- No... Tykkään... On mulle sattunut yksi mokakin.
- Ahaa, mä en halua arvata, se sanoi.
- Heh, miten sulla on mennyt? mä kysyin siltä.
- Kävelläänkö samaa matkaa niin mä kerron?
- Kävellään vaan.
- IRMA! Joku karjui taas mun nimeä takana. Mä taisin olla suosittu. Mä päätin vilkaista taakse ja mä huomasin, että siellä oli Joel. Se oli ihan läkähtäneen näköinen. Se oli varmaan juossut kauan mun perässä.
- Joel! mä sanoin.
- Moi Irma! se sanoi ja hymyili mulle.
- Mitä sä teet täällä?
- Samaa mä kysyisin sulta. Mä oon kävelyllä.
- Mä olin just menossa kotiin...
- Mikset sä vastannut mun viesteihin? se kyseli multa.
- Sori, mä en ehtinyt.
- Mä huolestuin.
- Kröhöm, Martin sanoi yhtäkkiä.
- Ai niin. Toi on Martin ja toi Joel, mä sanoin ja esittelin ne toisillensa.
- Ai sä oot se Joel. Irma on puhunut susta paljon, Martin sanoi.
- Jaahas, Joel vastasi.
- Älä kerro kaikkea, mä sanoin vitsaillen.
- Mun olisi pitänyt arvata... Joel sanoi.
- Mitä sä tarkoitat?
- Heti kun silmä välttää, niin sä hyppäät toisen pojan matkaan. Mä luulin, että mä voin luottaa suhun, Irma.
- Joel, sä oot käsittänyt jotain väärin. Martin on vaan mun ystävä, mä selitin sille.
- Niinhän ne kaikki sanoo... No mitä se mulle kuuluu... Eihän me edes olla yhdessä.
- M-mikä sulla on oikein? mä kysyin siltä.
- Soita mulle, kun sulla on joskus aikaa, se sanoi mulle tosi tylysti.
- M-mutta, mä änkytin. Joel oli häipynyt ja ymmärtänyt pahasti väärin. Mä tykkäsin siitä enkä Martinista. Martin oli vaan mun ystävä. Mä en ollut koskaan tuntenut mitään sitä kohtaan enkä mä tulisi tuntemaankaan. Vaikka se oli ollut ihastunut muhun pitkän ajan, niin mä en tykännyt siitä muuten kuin kaverina. Se ei saanut multa vastakaikua. Nyt sillä oli tyttöystävä ja se oli kai sitten unohtanut mut. Mä ihmettelin miksi Joel käyttäytyi niin omituisesti? Miksei se voinut luottaa muhun? Mitä mä olin tehnyt, että se ei pystynyt? Ei kai kaikki vaan johtunut siitä väärästä lapusta minkä Joel otti. Ehkä se ajatteli, että sen piti pitää kiinni musta, etten mä karannut. Miksen mä lukenut sen ajatuksia? Vaikka mä olin noita, niin mä en voinut. Mä en halunnut käyttää mun voimia Joeliin.
- Irma, mennäänkö me? Martin kysyi ja katkaisi mun ajatukset.
- Martin...
- Mitä nyt?
- Toivottavasti sä et suutu, mutta mä...
- Mitä?
- Mä haluaisin kävellä yksin...
- Et kai sä pahoittanut sun mieltä, kun Joel käyttäytyi noin?
- Emmä tiedä... Mä vaan haluan olla yksin, mä sanoin.
- No ok. Nähdään sitten myöhemmin, se sanoi ja heilutti. Mä heilutin takaisin. Sitten mä kävelin kotiin päin ja katselin ympärille. Oli ihana ilma ja ihana päivä. Olihan onneksi kesä. Se oli mun lempivuodenaika...



Hih tossa nyt jotain. :) ei haukkumisia tai muuta. Niin ja jos jotain kiinnostaa niin tämähän on sarjakuvasta W.I.T.C.H. Ihastuin niin tuohon IrmaJoel-rakkausjuttuun, että oli pakko kirjoittaa siitä ihan oma näkemys. Osahan on otettu lehdestä, sillä en tiedä miten olisin voinut muuten aloittaa tämän, koska ihmiset eivät tiedä ketä nuo henkilöt ovat ja miten tarina alkoi. Mutta sitten nämä muut ovat päästäni repäistyjä. :DD Myös jatko-osat ovat itsekeksittyjä.