Mä huomasin miten Vihannes katsoi mua. Mä silittelin sitä ja otin sen terraariosta salaatinlehden. Mä annoin sen sille, mutta se ei halunnut syödä sitä. Eikö sillä ollut nälkä vai oliko se surullinen mun puolesta? Se näytti todellakin surulliselta.
- Voi Vihannes. Miks äidin pitää olla tollanen? Mä olen rakastunut Joeliin. Mä en voi elää ilman sitä. Mä tajusin sen tänään. Onneks mä voin kertoa sulle kaikki mun salaisuudet, koska sä et kerro niitä kenellekkään. Sä et osaa puhua, mä juttelin Vihannekselle. Sitten mä säikähdin yhtäkkiä, kun mun kännykkä rupesi soimaan mun taskussa. Mä otin kännykän ja katsoin kuka soittaa. Se oli kukas muu kuin Joel.
- Irma!
- Hei hassu! Joel tässä!
- Ihanaa, että sä soitit. Äiti ei kyllä varmaan tykkää...
- Sun äiti? Eihän se päätä kenen kanssa sä saat jutella. Eikö se tykännyt musta? Ainaki se oli mulle kiltti ja sillein.
- Joo, mutta kun se alkoi valittamaan, että mä en saa liikkua sun kanssa kamalasti. Mä kuulemma tavallaan karkasin, kun mä en ilmoittanut, että tuun sun kanssa rannalle. Mä en halunnut herättää isää ja äitiä, kun ne oli tullut niin myöhään kotiin. Nyt äiti kai luulee, että mä en tykkää kenestäkään muusta kuin susta.
- Kerroitko sä sun äidille?
- Emmä pystynyt, kun mä suutuin sille. Me riideltiin.
- Eikä...
- Joo-o.
- Mä en halua asettua mitenkään teidän väliin...
- Ethän sä asetukkaan. Tää on mun syytä. Sä et ole tehnyt mitään väärää.
- Kiva kuulla, etten mä ole.
- Uskothan sä?
- Uskon.
- Hyvä.
- Arvaa muuten missä mä olen nyt...
- No emmä osaa arvata. Kaupassa? Äh, emmä tiedä. Sä kysyt liian vaikeita.
- Teidän pihalla...
- Meidän?
- Niin, tossa edessä.
- Etkä! Oikeestikko?
- Joojoo, katso vaikka ikkunasta...