ihan sama vaikka kukaan ei jaksaisi lukea. silti tiedän, että nämä ovat täällä muiden luettavina :)


Moi! Mä oon Raven Baxter. Mä oon 15-vuotias teini-ikäinen tyttö ja muuten ihan tavallinen lukuunottamatta mun kykyä nähdä tulevaisuuteen... Mä en voi itse vaikuttaa siihen mitä mä näen. Mä vain näen jotain sekavaa ja kaikki menee pieleen näyn takia, mutta yleensä mulle käy kuitenkin ihan hyvin. Mun perhe tietää mun selvännäkijäkyvyistä. Myös mun parhaat kaverit Chelsea Daniels ja Eddie Thomas tietävät. Me ollaan oltu ihan pienestä pitäen parhaat kaverit. Mä pystyin aina luottamaan niihin ja ne tuki ja auttoi mua.
Mä seurustelin myös maailman ihanimman pojan kanssa, Devon Carterin. Mä olin ollut ihastunut siihen tosi pitkään... Me ruvettiin seurustelemaan sen jälkeen, kun Devon lupasi tehä mun kanssa viikonloppuna jotain, mutta sitten se ilmotti, että sen pitää vahtii sen pikkusiskoo... No mä sanoin sitten Devonille, että mullahan on pikkuveli ja sillä sisko, niin me voitaisiin tehdä yhdessä jotain kivaa... Devon suostui, mutta sen pikkusisko ei tykännyt, että mä olin mukana. Se oli tosi ilkee mulle. Se oli vain, että "sun painajainen on vasta alkamaisillaan... Pysy erossa mun veljestä" ja sitten "Devonilla on aikaa vain mulle". Mä en voinut olla erossa Devonista, kun mä olin niin rakastunut siihen... Lopussa kävi kuitenkin ihanasti, kun mä olin esittänyt sellasta robottia lavalla, kun se esitys ois muuten peruttu, niin mä kaaduin lattialle ja Devon tuli mun luokse. Se kysyi oonko mä kunnossa ja mä sitten valehtelin että huippukunnossa. Sitten se sanoi, että "Suhun ois voinut sattua pahasti... Mitä sä oikein ajattelit?" ja mä olin sitten, että "Mitä mä oikein ajattelin?" ja se sanoi tosi söpösti "Onneks suhun ei sattunut" ja pussasi mua... Se oli ihana hetki. Devon oli niin sulonen... Ton jälkeen me ollaan oltu yhdessä.

Mä olin koulussa välitunnilla Chelsean kanssa. Eddiellä oli vielä tunti. Me kierreltiin Chelsin kanssa vähä siellä täällä, kunnes mä huomasin Devonin sen kaapilla.
- Devon! Chels sanoi mulle ja osotti sormella Devonia.
- Mä meen sinne, mä sanoin ja hymyilin. Sitten mä hiivin Devonin luo ja pistin kädet sen silmien eteen.
- Arvaa kuka... Mä oon söpö ja sulonen ja mä suutun, jos sä arvaat tän väärin, mä sanoin sille.
- Terve, Rae! se sanoi mulle ja kääntyi katsomaan mua. Mä hymyilin sille.
- Oikea vastaus... Tosta hyvästä sä saat suukon, mä sanoin sille ja mä pussasin sitä... Sitten me oltiin hetki ihan hiljaa, kunnes mä puhuin taas.
- Tehdäänkö tänään jotain kivaa yhdessä? mä kysyin siltä.
- Mä en ehdi...
- Mikset?
- Mulla on yks juttu...
- Etkö sä haluu olla mun kanssa? mä kysyin.
- Tottakai mä haluun, mutta mulla on oikeesti menoa. Nähdään joku toinen päivä, se sanoi ja antoi mulle suukon. Sitten se lähti. Mä katsoin sen perään, kunnes Chels käveli mun luo.
- Devon on ihan outo... mä sanoin sille.
- Poikaystävät on joskus tommosia, se sanoi
- Mutta ei Devon... Se salaa multa jotain, mä sanoin, kunnes mö näin tulevaisuuteen. Mä näin Devonin ja sen kädessä sormuksen. Mä en vaan nähnyt millanen sormus se oli... Mä aloin melkein kiljumaan. Mä tiesin Devonin salaavan jotain. Se oli ostanut mulle sormuksen. Voi miten romanttista...
- Rae, mitä sä näit? Chels kysyi multa.
- Devonin ja sillä oli kädessä sormus...
- Oho... Kenelle se sormus on?
- Emmä nähnyt sitä, mutta mä uskon, että fiksulle, nätille ja mukavalle tytölle, jonka kanssa se seurustelee, mä sanoin.
- Eli siis sulle...?
- Niin just... Chels muuten...
- No?
- Voitko sä mennä kyselemään Devonilta siitä sormuksesta? mä kysyin siltä.
- Öö joo... Mitä mä kysyn? Kysynkö mä suoraan missä se sormus on vai kiertelenkö mä?
- Kiertele...
- Ok... Mä en oo ihan varma tästä, Chels sanoi.
- Hyvä! Kiitos Chelsea, mä sanoin ja häippäsin. Toivottavasti Devon kertoisi sille...


Chelsean näkökulmasta:

Mä en ollut ihan varma oisko mun järkevää mennä juttelemaan Devonille. Se pitäisi mua hulluna... No mitä väliä sillä oli oikeestaan. Raven oli mun paras kaveri joten mun piti auttaa sitä.
- Minä, Ravenin poikaystävä ja kimalteleva sormus, mä sanoin itsekseni ja mä kävelin Devonin luo.
- Moi Devon! mä sanoin sille.
- Moi Chelsea! se sanoi mulle ja katsoi mua.
- Sulla on jotain kerrottavaa...
- Mitä? Sanoks Raven jotain sellasta? se kyseli.
- E-ei tai siis... Poika ja kimalteleva sormus...
- Täh?
- Kimaltelevaa, mä sanoin hiljaa.
- Chels, mä näytän sulle jotain, jos sä lupaat ettet sä kerro tästä Ravenille...
- Miks mä en saa kertoa? Raven on mun paras kaveri.
- Mä haluun kertoa sille itse.
- Okei mä lupaan, mä sanoin sille. Sitten se kaivoi taskustaan sormuksen ja näytti sitä mulle.
- Tässä se on, se sanoi.
- Ihana sormus. Rae tykkää...
- Mä oon yrittänyt pitää tän salassa.
- Mikset sä oo antanut tota jo Ravenille? Toi on ihana ja nätti. Kyllä se tykkää tosta, mä sanoin sille.
- Ei tää oo Ravenille.
- Ai... Kenelle sitten? mä kysyin ja mä näin, että Devon asettui polvilleen. Mitä se teki?
- Ei, ei ja vielä kerran ei. Mä oon tosi nuori vielä. Toi on tosi kilttiä ja huomaavaista, mutta enhän mä nyt voi... Rae on mun kaveri ja sä sen poikaystävä, mä sanoin ja sitten mä huomasin, että Devon nousi ylös.
- Mä taisin sitoa huonoon aikaan kengännauhat...
- Ahaa... Kerro, kenelle se sormus on? mä kysyin siltä.
- No... mun isä menee uudestaan naimisiin ja mä oon bestmannina.
- Toihan on... hienoa. Mikset sä oo voinut kertoa tosta Ravenille?
- Koska... isän tuleva vaimo asuu Seattlessa ja me muutetaan sinne...
- Oi... Voi ei...
- Siks mä en oo voinut kertoa tästä Raelle, kun mä en haluais murtaa sen sydäntä, se sanoi ja musta tuntui kamalta Ravenin puolesta.
- Sunhan pitäs puhua sille ennen kuin te muutatte, mä sanoin.
- Joo, mä kerron sille, sitten kun on hyvä aika... Mä haluan hyvästellä sen, se kertoi mulle. Tää ei näyttänyt hyvältä. Just, kun Raven ois onnellinen, niin Devon muuttaisi. Mä en voinut tehdä asialle mitään vaikka mä halusinkin...


Takaisin Ravenin näkökulmaan:

Koulun jälkeen me tultiin suoraan Chelsean kanssa meille. Me mentiin keittiöön.
- Onks toi kaakattava kananen? Hei söpöliini, Chels sanoi ja heilutteli kättään seinässä olevalle kanalle mikä tunnisti liikkeen. Se kaakatti ärsyttävästi... Vanhemmat sai sen Corylta hääpäivälahjaks. Se kana otti kunnolla nuppiin ja Cory teki sen tahallaan...
- Chels kuuntele! Mitä Devon sanoi musta? Mitä se sanoi siitä sormuksesta? mä kysyin Chelsealta.
- No tota...
- Kerro jo!
- Se sormus ei ollut sulle... se sanoi ja mä katsoin sitä.
- Ai...
- Mutta älä huoli... Ei se ollut mullekkaan, Chels sanoi ja mä katsoin sitä hämmästyneenä.
- Mitä?
- Ikävää, etten mä nää Devonia enää... No pitää tottua siihen ajatukseen... Hei kana! Chels puhui taas kanalle.
- Chelsea, nyt sä kerrot mulle kaiken! Miten niin sä et nää Devonia?
- Devonin isä menee uudestaan naimisiin... Chandran kanssa.
- Mutta sehän on tosi hienoa... Kuka on muuten Chandra?
- Se asuu Seattlessa, Chels sanoi.
- Ja? Mikä se juttu on, ettet sä muka nää enää Devonia?
- Devon ja sen perhe muuttaa Seattleen...
- Oi... mä sanoin ja kävelin hitaasti.
- Mä oon pahoillani, Rae.
- Miks ihmeessä se muuttaa? mä kysyin itkien.
- Raven, eihän Seattle oo pitkällä...
- On se ihan tarpeeks pitkällä, mä sanoin. Chelsea halasi ja tuki mua. Se oli tosi ihana ystävä. Onneksi se ymmärsi mua...

Nyt me istuttiin mun huoneessa sängyllä ja juteltiin. Eddiekin oli tullut.
- Chelsea, mä en voi kuvitella, että Devon todella lähtee... mä sanoin.
- Mun serkku muutti joskus puoli vuotta sitten...
- Chels, nyt on kyse Ravenin poikaystävästä eikä sun serkusta, Eddie sanoi Chelsin keskeyttäen.
- Mä oon niin toivoton. Mun ois pitänyt tietää, ettei se sormus oo mulle, mä valittelin.
- Älä syytä ittees. Ethän sä voinut tietää, Eddie lohdutteli.
- Ei se ollut mullekkaan, Chels sanoi ja me katsottiin sitä Eddien. Chels oli välillä vähän outo...
- Devonin ois pitänyt kertoa sulle, Eddie sanoi.
- Se ei pystynyt, kun se ei halunnut satuttaa Ravenia, Chelsea sanoi.
- Nyt se satuttaa paljon enemmän... Eddie jatkoi.
- Mun pitää nähdä se! mä sanoin.
- Ei! Chels sanoi.
- Miks?
- Jos sä meet puhuu sille jotain, niin se saa tietää, että mä kerroin sulle. Mä lupasin, etten mä kerro sulle. Mä pettäisin mun lupauksen...
- Pakkohan mun on tehdä jotain. Emmä voi vaan seistä sivussa ja katsoa, kun se lähtee... Mä rakastan sitä, etten mä halua menettää sitä... Auttakaa mua, mä sanoin. Eddie ja Chels katsoivat toisiaan.
- Se on nyt kirkossa, Chels sanoi.
- Missä kirkossa? mä kysyin.
- Me tullaan Eddien kanssa mukaan. Vai mitä Eddie? Chels sanoi.
- Joo tottakai, Eddie sanoi. Sitten me lähdettiin sinne kirkkoon. Mun piti estää ne häät millö keinolla tahansa. Mä en haluaisi, että me erottaisiin Devon kanssa...

Kun me sitten oltiin kirkossa, niin mä yritin koko ajan puhua Devonin isälle.
- Hei herra Carter! Carter! Devonin isä! mä yritin sanoa, mutta se ei kuullut. Mä menin lähemmäks sitä.
- Hei herra Carter!?
- Mulla on nyt vähän kiire. En nyt ehdi jutella, se sanoi. Mä katsoin Eddietä ja Chelseata ja mä kävelin niiden luo.
- Ei toimi. Devonin isällä on kiire, mä sanoin niille.
- Keksitään jotain, Eddie sanoi ja mietti.
- Mee Eddie soittaa urkuja. Me mennään Chelsin kanssa keksimään jotain, mä sanoin.
- Emmä osaa soittaa urkuja, Eddie sanoi.
- Soita vaan jotain, mä sanoin ja me häippästiin Chelsean kanssa johonkin ihmehuoneeseen. Siellä oli kivoja vaatteita. Mä olin just katsomassa niitä, kun mä kuulin jonku huutavan oven takaa. Ovi oli onneks lukossa...
- Äiti, ootko sä siellä? Chandra huuteli.
- Voi ei Chels, mä kuiskasin Chelsealle.
- Vastaa nyt jotain äkkiä, Chels kuiskasi.
- Minähän se olen Chandrakultaseni, mä huusin esittäen sen äitiä.
- Mä söin liikaa chiliä ja mun vatsa meni sekaisin, se huusi.
- Yäk! mä kuiskattiin Chelsean kanssa yhtä aikaa. Sitten mä huomasin mun vieressä Chandran hääpuvun...
- Sopisko tää mulle? mä kysyin Chelsealta.
- Ehkä sun pitäs yrittää, Chels sanoi. Niinpä mä puin sen päälle...

Sitten mä rupesin kävelemään alttarille päin, kun Eddie soitti urkuja. Se soitti jotain outoa... Kävely meni hyvin lukuunottamatta sitä, että mä meinasin kompastua... Kun mä pääsin sitten alttarille missä herra Carter, Devon ja sen pikkusisko, niin pappi alkoi puhumaan...
- Olemme kokoontuneet tänne kirkkoon viettämään tämän parin häitä... pappi sanoi.
- Mä en tahdo... mä sanoin.
- Chandra, tahdon sanotaan vasta lopussa, herra Carter sanoi.
- Mä oon 15v, mä sanoin ja yleisö katsoi mua oudosti. Ei mikään ihme, sillä ne luuli mua Chandraksi.
- Te ette ymmärrä, mutta mä rakastan Devonia, mä sanoin ja yleisö katsoi mua taas oudosti. Mä otin hunnun pois päästä...
- Raven!? Devon sanoi ihmeissään.
- Raven! Devonin pikkusisko sanoi.
- Mä tulin tänne, koska mä en halua, että te lähdette... Mulla ja Devonilla on erityinen suhde. Mä en haluaisi menettää Devonia, mä sanoin.
- Isä, mä haluan jutella Ravenin kanssa, Devon sanoi isälleen.
- Raven... Devon aloitti.
- Niin Devon? mä kysyin.
- Mä kuulin mitä sä sanoit...
- Mä en vaan halua, että sä lähdet pois, mä sanoin.
- Mä en voi mitään. Isä on onnellinen. Me ollaan perhe.
- Niin, mä ymmärrän sua...
- Mä en unohda sua ikinä, Devon sanoi.
- Emmäkään sua... Nähdäänhän me vielä?
- Toivottavasti... Mä rakastan sua, Raven.
- Mäkin rakastan sua Devon, mä sanoin ja me suudeltiin...

Kun Chandra ja herra Carter olivat alttarilla, mä istuin penkillä Chelsean ja Eddien kanssa. Chandra ja herra Carter näyttivät onnellisilta niinkuin Devon sanoi. Jos Devon oli onnellinen, niin munkin piti olla... Kun heistä oli tullut sitten aviopari, he kävelivät hitaasti alttarilta, Devon perässä. Devon pysähtyi mun luo ja katsoi mua.
- Hyvästi Rae! se sanoi.
- Hyvästi Devon! mä sanoin melkein purskahtamaisillani itkuun. Onneks Chels ja Eddie tukivat mua. Ne oli ihania...

Nyt tosta oli mennyt puoli vuotta. Me soiteltiin sen kanssa aina välillä, mutta mä aloin pääsemään siitä jo vähän yli. Mä olin saanut jopa töitäkin semmosesta vaatefirmasta... Pomo oli tiukka ja nipo, mutta työstä mä tykkäsin, koska mä rakastin vaatteita ja niiden suunnittelua. Mä olin nytkin töissä... Sitten mä kuulin puhelimen soivan. Mun piti vastata.
- Raven Baxter puhelimessa. Donnan assistentti. Miten voin auttaa?
- Hei Rae!
- Hei Devon!
- Raven, isällä on työmatka, joten mä tuun sinne yhdeks illaks...
- Oi... Voidaaks me nähdä?
- Jos sä tuut syömään mun kanssa...
- Oi... Joo kyllähän se käy.
- Mulla on ollut kamala ikävä sua, Rae.
- Niin mullakin sua, Devon.
Sitten mä huomasin, että Donna seisoi mun vieressä. Mä yritin keksin jotain...
- Niin herra Carter... Teille sopisi sinisen sävyt... Joo kiitos ja näkemiin.
Devon oli varmaan aika ihmeissään mitä mä oikein sekoilin...
- Vai herra Carter... Donna sanoi.
- Joo-o... mä sanoin.
- Raven, muistathan sä, että mä oon sun pomo?
- Tottakai.
- Hyvä. Mä annan tämmösen laitteen sulle. Kun mä tarvitsen sua, mä painan nappulaa, Donna sanoi ja antoi ihmelaitteen mulle.
- Okei, miten tää toimii?
- Näin, Donna sanoi ja painoi nappulaa. Siitä tuli sähköä... Eli aina kun Donna painaisi sitä, mä saisin pienen sähköiskun. Voi hitsi!
- Auts!
- Tajusitko?
- Juu tajusin. Ei tartte näyttää uudestaan, mä sanoin. Donna häipyi ja mä jäin seisomaan paikoilleni. Sitten mä näin taas tulevaisuuteen... Devon oli meillä ja se näytti vähän surulliselta. "Mä halusin viettää tän illan kahdestaan, mutta sä pilaset sen" se sanoi ja lähti...
- Devon, mä sanoin hiljaa ja otin pöydältä sen kuvan. Mä katsoin sitä. Oli mulla sitä kamala ikävä...

Kun mä olin päässyt töistä kotiin, mä istuin Chelsean ja Eddien kanssa olohuoneessa sohvalla.
- Mä en kestä, jos Devon jättää mut, mä sanoin.
- Ei se jätä sua, Chels sanoi.
- Mun pitää tehdä kaikkeni, että se viihtyy meillä ja ettei me riidellä... Mä haluan romanttisen illan sen kanssa, mä sanoin.
- Se tykkää susta... Jo jos se ei tajua kuinka kiva sä oot, niin se ei oo sitten sun arvonen... Me ollaan aina sun puolella, Eddie sanoi lohduttavasti. Mä hymyilin, kunnes mä kuulin ovikellon soivan...
- Toi on varmaan Devon, mä sanoin innoissani ja menin avaamaan oven... Se ei sitten ollutkaan Devon vaan joku ihan muu...
- Donna! mä sanoin.
- Raven, mä tarvitsen nyt vähän ihmistä kuuntelemaan, Donna sanoi ja käveli sisään sohvalle. Chels ja Eddie olivat häipyneet.
- Mikä hätänä? mä kysyin Donnalta ja menin istumaan sen viereen.
- Mun rakas poikaystävä Teddy jätti mut, Donna nyyhkytti koira sylissään. Sillä oli nimittäin söpö chihuahua.
- Oho...
- Onhan sulla aikaa? se kysyi.
- Oikeestaan... mä alotin.
- ...Hyvä! Mun rakas Teddyni...
- Mee vaikka tonne ylös mun huoneeseen, mä sanoin.
- Mä painan sitten nappulaa, kun mä tarvitsen sua, Donna sanoi ja käveli ylös.
- Joo... mä sanoin ja huokaisin syvään.
- Rae! mä kuulin Chelsean huutavan. Se käveli Eddien kanssa mun luo.
- Missä Devon on? Eddie kysyi.
- Se ei oo vielä tullut, mä sanoin.
- Kuka sitten siellä oven takana oli?
- Mun pomo...
- Mitä se täällä tekee? Chels kysyi.
- Sen poikaystävä jätti sen... Vähän niinkuin mäkin näin näyn missö Devon suuttui mulle...
- Niin ei tuu tapahtumaan, Eddie lohdutti.
- Ei niin, Chels sanoi.
- Kiitti. Te ootte ihania... Mutta voitteks te auttaa mua?
- Missä asiassa? Chels kysyi.
- Menkää mun huoneeseen ja pitäkää Donnalle seuraa. Varokaa ettei se tuu alakertaan, mä sanoin niille. Eddie ja Chels katsoivat mua vähän aikaa ja menivät yläkertaan. Sitten mä kuulin ovikellon soivan ja mä menin avaamaan oven... Tällä kertaa se oli kuitenkin Devon!
- Moi Raven!
- Moi Devon mä sanoin ja halasin sitä.
- Mä ootin sua, mä sanoin sille.
- Sori, että mulla kesti. Oli kauhee ruuhka, se sanoi. Sitten me oltiin just pussaamassa, kun mä sain sähköiskun... Mä hypähdin taaksepäin.
- Mun pitää käydä mun huoneessa, mä sanoin ja häivyin sinne. Donna istui mun sängyllä ja Chels ja Eddie tuijottivat Donnaa.
- Raven, vihdoinkin tulit. Mikä kesti? Donna kysyi multa.
- Oli vähän juttuja...
- Ketä noi kaks on?
- Ai niin mä unohdin kertoa... Noi on mun parhaat kaverit, Chelsea ja Eddie, mä sanoin.
- Mielenkiintosta...
- Mä meen nyt. Paina nappia, kun sä tarvitset jotain, mä sanoin Donnalle ja häivyin alas. Devon katsoi mua vähän hämmästyneenä. Ei mikään ihmekkään...
- Rae, sä oot myöhässä... Meidän pitää lähteä, Devon sanoi.
- Devon, jäädään tänne...
- Mutta...
- Pidetään täällä romanttinen ilta.
- Minä ja sinä kaksistaan, se sanoi ja silitti mun poskea. Oli ihanaa, kun mä taas tunsin sähköiskun.
- Mä käyn ylhäällä, mä sanoin.
- Mutta Rae... Devon alotti, mutta mä olin häippässyt jo mun huoneeseen... Donnalla oli kädessään mun päiväpeitosta tehty joku ihmejuttu. Mä katsoin sitä pitkään. Eddie ja Chelsea seisoivat hiljaa paikoillaan...
- Mitä te ootte tehneet oikein? mä kysyin.
- Kunnostin vähän sun sänkyä, Donna sanoi.
- M-mitä? Mun sänky on tyhjä... Jäljellä on vaan patja...
- Nii-in... Ota tää, Donna sanoi ja antoi mulle ison matkalaukun.
- Hui miten painava! Mitä tässä on? mä kysyin.
- Salaisuus... Ota se nyt vaan, se sanoi. Mä otin sen ja häippäsin alakertaan. Devon tuijotti mua ihmeissään taas...
- Rae, mikä toi on?
- Yks kiva juttu... Istutaan tonne lattialle. Se on romanttista, mä sanoin sille ja me mentiin istumaan. Mä avasin matkalaukun ja yllätykseksi siellä oli ruokaa...
- Kauhee nälkä, Devon sanoi ja otti leivän laukusta. Mä sain taas sähköiskun ja häivyn mun huoneeseen... Mitä asiaa Donnalla oli taas...
- Mitä nyt Donna? mä kysyin.
- Tuo se laukku takaisin?
- Miks?
- Mä tarvitsen sitä...
- Mutta...
- Mä oon sun pomo... Raven, tuo se tänne! Ehkä mun Teddy tulee ja me voidaan syödä niitä ruokia yhdessä, Donna sanoi ja haaveili. Mä kävelin taas alas ja mä huomasin, että Devon oli just syömässä leivän...
- Devon, älä syö sitä, mä sanoin ja otin leivän sen kädestä. Mä laitoin sen matkalaukkuun.
- Miksen? Meidänhän piti viettää romanttinen ilta yhdessä!? Mitä romanttista tässä on, että sä häivyt koko ajan? Devon kysyi.
- Mä selitän kohta... Pitää käydä vielä kerran tuolla, mä sanoin ja häivyin taas mun huoneeseen...
- Raven, hyvä että sä tulit! Mä en kestä kohta enää, Donna sanoi.
- Mitä on tapahtunut? mä kysyin hämmästyneenä.
- Mä juttelin Teddyn kanssa ja se oli tosi vihainen mulle... Donna valitteli.
- Ota tää nalle, Chels sanoi ja ojensi nallen Donnalle.
- Ei, Chels! Mä sain ton Devonilta, mä sanoin Chelsealle.
- Emmä halua sitä, Donna sanoi ja heitti nallen lattialle... Heti perään Donna koira hyppäsi sängyltä ja nallen kimppuun...
- Ei, älä koske siihen, mä sanoin ja yritin napata nallen, mutta sen pää irtosi. Mä katsoin koiraa vihaisena. Se juoksi alakertaan... Mä tulin perässä ja mä huomasin, että se oli mennyt Devonin syliin...
- Onks toi mun antama nalle? Devon kysyi ja osoitte sormella nallea mikä oli mun kädessä.
- No tota... mä alotin.
- Oi äidin pikkumussukka... Ei kai toi tyyppi satuttanut sua, Donna puhui koiralleen...
- Raven, mitä täällä on oikein menossa? Devon kysyi multa.
- Kukas tyyppi sä oot? Donna kysyi Devonilta.
- Mä oon Devon. Ravenin poikaystävä.
- Vai poikaystävä...
- Niin...?
- Miten sä oot täällä, kun Raven on töissä? Mä oon nimittäin Ravenin pomo, Donna sanoi. Devon katsoi mua...
- Onks se totta? Devon kysyi multa.
- No mä... Donna tuli tänne, kun sen poikaystävä oli jättänyt sen... Mä yritin kertoa, etten mä ehdi, mutta kun se on mun työnantaja... mä sanoin.
- Sä valehtelit mulle... Meillä piti olla kivaa ja tää oli ainoa ilta... Mä halusin viettää tän illan kahdestaan, mutta sä pilasit sen, Devon sanoi niinkuin mä olin nähnyt näyssä... Devon käveli kohti ovea.
- Devon, kuuntele! mä sanoin.
- Ei tästä tuu mitään. Sori Rae, Devon sanoi ja lähti. Mä jäin tuijottamaan ovea ja menin istumaan Donnan viereen sohvalle.
- Sun takia, mä menetin mun poikaystävän, mä sanoin Donnalle vihaisesti.
- Mä en tehnyt mitään... Sitä paitsi oon mäkin menettänyt jo mun Teddyni... Onneks tää pikkukulta on mun kanssa, Donna sanoi ja puhui koiralleen...
- On tää raskasta, mä sanoin. Sitten mä kuulin oven käyvän. Mä katsoin kuka tuli... Se oli Cory.
- Ai moi Cory! Tässä on mun työnantaja, mä sanoin.
- Moi! Cory sanoi vähän hiljaisesti.
- Onks kaikki hyvin? mä kysyin siltä.
- Älä edes kysy... Cindy on liian kiva tyttö... Emmä voi unohtaa sitä noin vaan, Cory sanoi ja sitten me kaikki huokaistiin, kunnes joku soitti ovikelloa...
- Mä meen avaa oven, Cory sanoi ja avasi oven. Siellä oli Cindy eli Coryn tyttöystävä...
- Cindy! Cory sanoi.
- Moi Cory! Cindy sanoi.
- Mitä sä teet täällä?
- Mä mietin tätä kaikkea... Emmä välitä muista...
- Emmäkään...
- Alotetaanko alusta?
- Alotetaan vaan, Cory sanoi ja he halasivat. Kiva, että mun veli oli ees onnellinen... Sitten kaikki muuttui, kun ovikello soi taas... Cory avasi oven ja mä näin kuka siellä oli... Se oli Devon! Mä ryntäsin heti halaamaan sitä.
- Raven, mun ei ois pitänyt lähteä sillä lailla... Mä vaan ootin niin yhteistä iltaa... Mä ootan sitä sitä todella, koska mä oon ihan hulluna suhun, Devon sanoi. Mä hymyilin ja sitten me suudeltiin... Just sitten taas ovikello soi... Mä avasin oven ja siellä oli joku tyyppi...
- Teddy! Donna kiljahti ja ryntäsi Teddyn luo halaamaan tätä. Me kaikki oltiin päästy sopuun. Ihanaa! Se oli niin söpöä ja sulosta. Mä en voinut unohtaa tätä päivää ehkä ikinä...

Tosta oli mennyt nyt joku kuukausi. Mä yritin jatkaa eteenpäin... Nyt mä istuin olohuoneessa sohvalla ja mietin vähän kaikkea. Kaikki oli niin sekavaa...
- Raven, mitä sä mietit? isä kysyi multa.
- En oikein mitää... mä sanoin.
- Sä mietit Devonia...?
- No ehkä vähän...
- Eihän teillä oo niin paljon edes matkaa toistenne luo.
- Emmä sitä mieti. Kyllä mä oon jo päässyt Devonista yli... Ei me olla enää yhdessä. Liian paljon kumminkin matkaa ja sillein...
- Haluutko sä luovuttaa?
- Emmä tiiä... Ei mulla oo oikein muutakaan vaihtoehtoa. Sitä paitsi koulussa on söpöjä poikia, mä sanoin ja isä katsoi mua.
- Sun päätöshän se on...
- Niin...
- Mä meen ottaa päiväunet. Väsyttää vähän, isä sanoi ja meni yläkertaan... Yhtäkkiä mä kuulin jonkun soittavan ovikelloa. Mä menin avaa oven...
- Chelsea! mä sanoin.
- Terve Rae! Chels sanoi ja käveli sisään.
- Miten sulla menee? Chels kysyi.
- Emmä nyt tiiä... Miten niin?
- Mulla on idea!
- Kerro!
- Pidetään bileet! Chelsea sanoi innoissaan.
- Miks? Missä?
- Bilettäminen on kivaa... Pidetään ne bileet täällä. Tulee olemaan siistii, Chelsea hehkutti.
- Hmm... Autatko sä?
- Joo tottakai.
- Kiva...
- Mulla on myös toinen asia, Chelsea sanoi.
- Mikä asia?
- Mä ilmotin sut koulun treffipalveluun, Chels sanoi ja mä katsoin sitä.
- M-mitä sä teit?
- Ilmotin sut koulun... se sanoi kunnes mä keskeytin sen.
- Miks Chelsea? Oonko mä antanut luvan?
- Mä vaan ajattelin, että kun sä oot vähän surullinen...
- Just...
- No sori, jos se oli susta huono idea. Voinhan mä ottaa sut poiskin sieltä, Chels sanoi ja se oli just lähtemässä, kunnes mä nappasin sitä kädestä kiinni.
- Eo sun tartte, mä sanoin. Chels hymyili.
- Missä sun tietokone on? Chelsea kysyi.
- Keittiössä, mä sanoin ja sitten me käveltiin sinne.
- Mä näytän sulle, Chelsea sanoi ja meni tietokoneelle. Kone oli jo valmiiks päällä, joten sen piti vain näyttää se sivu mulle... Chels meni johonkin ihmepaikkaan...
- Valmista! se sanoi ja päästi mut koneelle.
- Mitä mä teen?
- Katsot onks siellä ketään mielenkiintosta tyyppiä...
- Ooks mä tää 6021? mä kysyin.
- Joo se on tosi söpö ja romanttinen luku, Chels sanoi.
- Nyt löytyi joku... 4267...
- Kiinnostavaa... Juttelen sen kanssa. Mä tästä lähden niin saatte jutella rauhassa, Chels sanoi.
- Kiitos Chels... mä sanoin.
- Mistä?
- Tästä, että sä kerroit mulle tästä sivusta... Sä oot hyvä ystävä.
- Ainahan mä oon... No ei vaiskaan... Niin säkin oot, Chels sanoi ja hymyili.
- Mutta moikka nyt Rae! Chelsea sanoi ja lähti. Mä jäin juttelemaan 4267:n kanssa...

Seuraavana päivänä mä meikkailin mun kaapin luona ja vilkuilin itseäni peilistä. -
- Rae! kuului mun takaa. Chels ryntäsim mun viereen sen kaapille. Sen kaappi oli ihan mun kaapin vieressä.
- Moi Chels! mä sanoin.
- Sähän oot hienona. Löysitkö sä jonkun tyypin sieltä?
- No oikeestaan joo...
- Kuka se on?
- 4267...
- Kuulostaa hyvältä...
- Me tavataan kohta, mä sanoin.
- Ahaa, no mä jätänkin teidät sitten kaksin, Chelsea sanoi ja lähti...

Me päätettii tavata 4267:n kanssa koulun portailla. Mä oottelin siinä kaikessa rauhassa ja yritin vähän vihjailla ohikäveleville...
- 4267? mä sanoin, mutta ei kukaan tajunnut mitä mä tarkotin.
- Ooks sä 4267? mä yritin kysellä, mutta ei. Sitten mä huomasin Eddien tulevan ylhäältä.
- Hei Rae! se sanoi.
- Ai hei Eddie! Ootaks sä jotain?
- En. Ootaks sä?
- No... oikeestaan...
- Voi ei Loca! Eddie sanoi ja huomasi Locan tulevan rappusista. Loca oli Muffyn ja Alanan (mun entinen kaveri) kavereita. Se oli hirveen pitkä. Eddietä päätä pitempi. Eddie pelkäsi sitä kuten mäkin. Se oli ihastunut Eddieen. Sitä ei kai haitannut niiden pituusero. Outoa, sillä mua ainakin haittaisi, jos mä oisin pitempi kuin poika.
- Kiitos Raven, kun sä kutsuit mut sun bileisiin, Loca sanoi ja katsoi mua.
- Mun mielestä mä en oo kutsunut sua, mä sanoin.
- Mutta sä kutsut tai... se sanoi ja mä aloin pelkäämään sitä.
- Joo tossa kutsu. Ole hyvä Loca, mä sanoin ja mä annoin sille kutsukortin.
- Nähdään Eddie, Loca sanoi ja löi Eddietä olkapäähän.
- Joo moikka Loca! Eddie sanoi. Mä katsoin sitä hetken.
- Tykkääks sä Locasta? mä kysyin.
- No emmä sen kaa naimisiin aio mennä, jos sä sitä ajoit takaa, se vastasi.
- Ei, kun mä vaan mietin vähän...
- Mulla on kyllä yks toinen asia mitä mä en ehkä kehtaa kertoo...
- Eddie, me ollaan parhaita kavereita. Sä voit puhuu mulle ihan mistä vaan, mä sanoin sille.
- No... Mä kävin koulun nettisivujen treffipalvelussa...
- Mitä? Säkin? Mäkin kävin, mä sanoin.
- Oikeasti?
- Joo. Hyvä yhteensattuma.
- Totta, se sanoi ja me oltiin ihmeissämme. Sitten me katsottiin, joka suuntiin ja sitten taas toisiamme.
- Ei meidän parit taida tulla, Eddie sanoi mulle.
- Ei niin, mä sanoin ja me katsottiin taas eri suuntiin, kunnes meillä napsahti päässä ja me katsottiin taas toisiamme.
- 4267? mä kysyin.
- 6021? Eddie kysyi.
- Me ollaan täydellinen pari, me sanottiin yhtä aikaa...

- Me ollaan siis pari, Eddie sanoi.
- Minä ja sinä, mä sanoin.
- Outo juttu. Parhaat kaverit löytää toisensa treffipalvelun avulla...
- Totta. Mitä meidän pitäs tehdä?
- Musta meidän pitäs ehkä yrittää...
- A-ai, mä sanoin kunnes me kuultiin koulun kellojen soivan. Tunti alkaisi kohta.
- Tunti alkaa, Eddie sanoi.
- Joo... Halataan!? mä sanoin ja me yritettii halata, mutta siitä ei tullut mitään. Sitten uudestaan, mutta taaskaan ei tullut mitään.
- Nähdään ens tunnilla, mä sanoin Eddielle. Sitten mä huomasin, että mä olin mennyt väärään luokkaan.
- Mulla on tuolla tunti, mä sanoin ja kävelin mun luokkaan.
- Ja mulla tuolla, Eddie sanoi ja käveli sen luokkaan...

Koulun jälkeen me oltiin Chelsean kanssa meillä mun huoneessa. Mä olin kertonut sille musta ja Eddiestä.
- Kuvittele, että me ollaan Eddien kanssa yhdessä, mä sanoin sille.
- Mä oon tosi onnellinen teidän puolesta. Eks sua yhtään hermostuta? Chels ihmetteli.
- Chels, se on vaan Eddie.
- Totta, se on Eddie, se sanoi, kunnes mä kuulin Eddien äänen.
- Voi ei, Eddie tulee! mä panikoin ja katsoin Chelseata. Se katsoi mua.
- Moi Eddie! Chels sanoi. Mä käännyin ja näin Eddien siinä kukkien ja suklaarasian kanssa.
- Ai terve Chelsea!
- Onks noi suklaat mulle? Chels kyseli.
- Ei, ne on Ravenille, Eddie vastasi.
- No noi kukat on varmaankin mulle!? Chelsea sanoi.
- Ei, kun nekin on Ravenille, Eddie sanoi.
- Miten kaikki voi olla Ravenille... Chelsea sanoi vihaisena, kunnes se tajusi. Me katsottiin Eddien kanssa sitä.
- Niin joo... Mä jätänkin teidät söpöliinit rauhaan, Chels sanoi ja käveli mun ovelle.
- Eddie and Raven sitting in the tree K-I-S-S-I-N-G H-I-J-K-L-M-N, se lauloi ja käveli sitten pois.
- Haha... Mitä me tehdään tolle? mä kysyin Eddieltä.
- Niinpä. Emmä tiiä, Eddie sanoi ja sitten me katsottiin vähän aikaa toisiamme, kunnes Eddie puhui.
- Mutta totta... Nää on sulle, Eddie sanoi ja ojensi kukat ja suklaarasian mulle.
- Oi, kiitos. Tosi sulosta... Mee istuu vaan tohon sohvalle, mä sanoin sille. Se meni istuu ja mä jäin seisomaan paikoilleni.
- Tuu tänne, se sanoi ja mä kävelin sen viereen istumaan. Mä pistin suklaarasian pöydälle ja sitten me oltiin ihan hiljaa ja katsottiin vähän kaikkialle.
- Haluuks sä karkkia? mä kysyin siltä.
- Jos säkin otat, se sanoi. Mä olin just ottamassa, mutta sekin otti yhtä aikaa. Meidän kädet osu yhteen ja me katsottiin toisiamme. Sitten mä otin mun käden pois siitä ja mä katsoin Eddietä. Se katsoi mua oudosti.
- Otatko sä karkkia? se kysyi multa vuorostaan. Mä nyökkäsin uudestaan. Me otettiin yhtä aikaa, mutta tällä kertaa meidän kädet ei osunu yhteen.
- Hmm... tummaa suklaata, mä sanoin.
- Joo... Tää jäi kiinni mun hampaaseen, se sanoi ja alkoi kaivella hammastaan. Mä taas näin tulevaisuuteen... Mä olin aikuinen ja äiti. Mulla oli lapsia, jotka olivat kamalia kauhukakaroita. Ne juoksenteli edestakasin ja mä yritin kieltää niitä tekemästä tyhmyyksiä. Mulla alkoi palaa pinna, kunnes isä tuli. Isä oli Eddie. Lapset huusivat vaan "isi" ja juoksivat Eddien syliin. Me oltiin naimisissa Eddien kanssa. Se oli tosi outoa...
- Jalat pois pöydältä! mä karjasin Eddielle, joka piti jalkojaan mun pöydän päällä.
- Mitä sä oikein sekoot? se kysyi multa hämmästyneenä. Mä kävelin sivuun ja Eddie käveli mun luo.
- Mä en ajatellu tätä meidän juttua ihan loppuun asti... Tää ei näytä hyvältä, mä sanoin sille.
- Miks? Kun mä pidin jalkoja pöydällä? Kerro mulle mitä sä haluat tehdä.
- Kyse ei oo vaan siitä. Tää ei vaan sovi mulle.
- Sä valehtelit mulle. Sä halusit vaan hyvän syyn jättää mut.
- No, oikeastaan... Ei me edes olla kunnolla yhdessä...
- Okei, ei ois pitänyt edes yrittää. Mä en taida olla sun tyyppinen... Eddie sanoi.
- Eddie, sä et tajua nyt oikein.
- Mä tajuan ihan hyvin. Sä et halua yrittää enää. Selväks tuli, se sanoi ja otti suklaarasian pöydältä. Sitten se häipyi ja mä jäin seisomaan surullisena...
- Miks mun piti nähdä se näky? mä kysyin itseltäni.
- Mitä mä nyt teen? mä kysyin, kunnes mulle tuli idea. Mä päätin mennä koulun treffipalveluun ja etsiä sieltä toinen tyyppi. Se ei olisi täydellinen treffikumppani, sillä Eddie oli se palvelun mukaan... Eihän mun tarvinnut olla täydellisen kanssa. Eihän Devonkaan ollut ja silti me oltiin tosi kauan yhdessä. Mä kävelin keittiöön tietokoneelle. Mä avasin koulun nettisivut ja menin sitten treffipalveluun. Sieltä löytyi yksi kiinnostava tyyppi... Mä olin taas 6021 ja se kiinnostava tyyppi oli 5981. Me alettiin jutella ja me sovittiin, että me tavataan mun kaapilla koulussa. Mua jännitti kamalasti. Kukakohan se tyyppi oli?

Seuraavana päivänä, kun mä olin koulussa ja mä oottelin mun kaapilla sitä tyyppiä, mä huomasin Matthewin... Matthew oli mua pari vuotta vanhempi poika, jonka kanssa mä olin ollut joskus treffeillä. Treffit meni huonosti, sillä mä tajusin millanen tyyppi Matthew oli. Se oli oikea sika. Se söi melkein koko ravintolan ja munkin ruuat. Matthew puhui ruoka suussa ja teki mulle jopa lautasliinastaan merimieshatun. Se käyttäytyi kuin mikäkin pikkulapsi. Mä en tajunnut miten se pystyi olla mua vanhempi. Se oli niin lapsellinen. Mä yritin lähteä karkuun ennen kuin se huomaisi mut. Mä vakoilin sitä ja mä kuuntelin mitä se puhu sen kaverin kanssa.
- Rae, mitä sä teet? mä kuulin jonkun puhuvan mun takana. Mä käännyin katsomaan kuka se oli... Se oli Chelsea.
- Chels, mä vakoilen.
- Ketä?
- Matthewtä...
- Miks ihmeessä? Eks sä saanu jo tarpeeks niistä treffeistä missä se oli oikea sika?
- Emmä siitä tykkää. Mä vaan haluun tietää mitä se puhuu.
- Mutta...
- Shh.
- Mulla on treffit, mä kuulin Matthewin sanovan.
- Kenen kanssa? sen kaveri kysyi.
- Mä kävin kattomassa koulun nettisivujen treffipalvelusta täydellistä kumppania ja mä löysin jonkun tytön. Me sovittiin, että me tavataan sen kaapilla. Mä en oo nähny vielä ketään siinä kaapilla.
- Mikä sen nimi on?
- 6021, Matthew sanoi ja mä katoin niitä suu auki. Mä katsoin sitten Chelseata.
- Eks sä ollu 6021?
- O-olin...
- Mutta miten toi voi olla mahdollista, että nyt toi siis oottaa sua? Ehkä jollakin on sama nimi kuin sulla.
- Ei, Chelsea! Se olin mä...
- Mutta sähän olit Eddien kanssa!?
- Meillä meni poikki... Mä jätin sen, mä kerroin sille.
- Minkä takia? Riitelitteks te?
- Emmä voi seurustella mun parhaan kaverin kanssa. Kai sä tajuat sen?
- Hmm... en... No kai mä tajuan. Ehkä sä oot oikeessa, Chelsea sanoi.
- Pitäskö mun mennä Matthewin luo ja paljastaa, että 6021 oon mä.
- Miten sä kestät?
- Emmä tiiä... Eddie ei puhu mulle eikä mulla oo ketään muutakaan, mä sanoin. Chels katsoi mua surullisena.
- Ehkä sun pitää sitten yrittää.
- Pakkohan mun on, mä sanoin ja kävelin mun kaapille. Matthew katsoi ympärilleen, kunnes se huomasi mut.
- Raven!
- Moi Matthew!
- Mitä sä teet? se kysyi multa.
- Oon mun kaapilla...?
- Ei kun siis... Mahdoton ajatus... se sanoi ja raapi päätänsä.
- Mikä? Mikä on mahdotonta?
- Mä kävin koulun treffipalvelussa ja mä tapasin kivan tytön ja me sovittiin, että me tavataan tässä kaapilla, minkä sä just omistat...
- Mä oon se tyttö...
- Mitä!?
- Mä oon 6021...
- Oho...
- Mitä oho? Sä oisit oottanu jotain toista tyttöä.
- Ei, kun siis...
- Joo mä tiiän, etten mä oo täydellinen, mutta mä sentään yritän... Mä muistan miten sä käyttäydyit niillä treffeillä ja nyt vielä tää, mä sanoin. Mä en tykännyt siitä, musta tuntui pahalta, että se ei oikeasti ilahtunut, kun se olin mä. Se ois oottanut jotain kauniimpaa ja fiksumpaa tyttöä.
- Sä ymmärsit väärin...
- Nyt mä tiiän miltä tää tuntuu, kun toinen yrittää kaikkensa, mutta toinen haluaa luovuttaa... Niin kävi, kun mä jätin... Mitä mä sulle oikein selittelen... Ei mun tarvitse, kun emmä oo sulle mitään velkaa, mä sanoin ja lähdin kävelemään poispäin.
- Raven!
- Mulla on ihan sama. Mä oon bileissä sitten yksin, mä sanoin ja häivyin paikalta. Tuntui tosi inhottavalta. Chelsea oli nähny tilanteen ja se huuteli mun perään, mutta mä en pysähtynyt. Mua oltiin loukattu...

Illalla meillä oli bileet. Chelsea tuli Dannyn kanssa. Niillä oli joku paketti mukana.
- Hei, Rae! Danny sanoi mulle.
- Ai hei! mä sanoin.
- Rae, meillä on sulle jotain, Chelsea sanoi ja antoi paketin mulle.
- Se on aika kiva lahja, Danny sanoi. Mä yritin avata paketin, mutta se ei meinannut aueta ollenkaan...
- Se on auki. Nosta vaan toi kansi ylös, Chels sanoi. Mä katsoin Chelseata ja nostin sitten kannen ylös. Siinä oli kaksi pyyhettä, missä luki "6021" ja "4267"
- Öö pyyhkeitä...?
- Joo te voitte mennä Eddien kanssa naimisiin, kun tehän ootte täydellinen pari.
- Chels, etkö sä muista? Me ei olla enää yhdessä Eddien kanssa. Mulla meni poikki Matthewin kanssa ja mä oon nyt yksin...
- Mä taidan mennä tästä, Danny sanoi ja häipyi.
- Raven... Chels alotti.
- Mä en tajua miks Matthew oli sellanen mulle? Mä yritin olla vaan kiltti...
- ... kuten Eddie oli kiltti sulle. Matthew teki sulle saman tempun minkä sä teit Eddielle, Chelsea jatkoi.
- Chels, mä valehtelin sulle...
- Mitä? Valehtelit? Mistä?
- Mä sanoin, että mä jätin Eddien sen takii, kun me ollaan parhaita kavereita, mutta totuus on se, että...
- Totuus on mikä...?
- Mä jätin Eddien sen takia, kun mä näin tulevaisuuteen.
- Mitä sä näit?
- Meillä oli tosi paljon lapsia ja me oltiin onnellisesti naimisissa...
- Kerroitko sä Eddielle?
- Emmä pystynyt kertomaan sille sitä.
- Mikset?
- Koska kaikki oli niin täydellistä ja sellaista. Mä en halua pilata meidän ystävyyttä...
- Sun pitää puhua sille.
- Niin mä tiiän.
- Mä meen tonne Dannyn kanssa... Kato Rae vasemmalle, niin sä näät yhden tyypin, Chelsea sanoi ja häipyi Dannyn luo. Mä vilkaisin vasemmalle ja mä näin siellä Eddien. Mä hymyilin ja kävelin sen luo.
- Kiitos Eddie, kun sä tulit mun bileisiin, mä sanoin sille.
- Pakkohan mun oli tulla, se sanoi.
- Hei Eddie, Loca sanoi ja löi Eddietä olkapäähän. Mä katsoin Locaa ihmeissäni.
- Mä pyysin Locan mun pariks, kun sä et halunnut tulla, se sanoi.
- Tanssitaaks? Loca kysyi.
- Tanssitaan vaan, Eddie sanoi ja he häippäsivät tanssimaan. Mä kävelin isän luo joka just oli booliastian edessä. Se oli kaatamassa boolia mukiinsa.
- Raven! isä sanoi.
- Terve isä! mä sanoin.
- Kivat bileet...
- Niin kai...
- Onks joku hätänä?
- Ei...
- Mä meenkin tästä tonne alakertaan, isä sanoi.
- Joo hyvä idea, mä vastasin. Se käveli sinne ja mä otin syötävää. Mä menin sivuun syömään. Mä näin, kun kaikki muut tanssivat paitsi minä.  Me oltais voitu olla Eddien kanssa pari, mutta mä tyhmä menin pilaamaan sen. Ei ois pitänyt... Yhtäkkiä mä huomasin näkeväni taas tulevaisuuteen. Mä näin mut ja Eddien kahden lapsen kanssa. Me näytettiin Eddien kanssa kovin läheisiltä ja onnellisilta. Kaikki oli tosi hienosti, kunnes mä muistin Eddien...
- Voi hitsi, Eddie, mä sanoin ja juoksin Eddien luo. Se oli just ottamassa juotavaa.
- Eddie, meidän pitää jutella tulevaisuudesta, mä sanoin sille.
- Mä oon Locan pari ja mä vien sille just juotavaa.
- Mä tiiän sen... Mutta kato vähän tonne. Sillä on jo toinen tanssipari, mä sanoin sille ja osotin sormella Locaa, joka tanssi jonkun pojan kanssa.
- Kuka toi on? Joku miljonääri? Eddie kyseli.
- Emmä tiiä, mutta kuuntele... Mä tykkään susta ja mä jätin sut, koska... mä näin tulevaisuuteen.
- Mikset sä kertonut mulle?
- Koska kaikki oli niin hienosti. Me oltiin naimisissa ja... Kaikki oli niin upeeta, mä selitin.
- Voi...
- Kuuntele. Mä näin tänään toisen näyn ja me oltiin siinä tosi onnellisesti naimisissa ja kaikki näytti olevan täydellistä.
- Sä haluut siis, että se ois totta?
- Voispa se olla totta.
- Rae, ne on vaan näkyjä. Kukaan ei tiiä tulevaisuudesta. Et säkään...
- Niin, no mun näyt menee välillä vähän oudosti, mä sanoin.
- Mutta mitä sä haluisit tehdä nyt?
- Mä haluun yrittää, mutta mä en halua pilata meidän ystävyyttä, mä sanoin sille.
- Joo mutta, me ollaan täydellinen pari, kun taas Loca ja toi herra miljonääri ei oo, Eddie sanoi ja katsoi Locaa.
- Mutta jos me ei nyt yritetä niin tästä ei tuu ikinä mitään, Eddie jatkoi.
- Sä oot oikeessa... No mitä me tehdään? mä kysyin siltä.
- Jos vaikka tanssittais eka, Eddie sanoi ja ojensi mulle kätensä. Mä hymyilin ja tartuin siihen sitten. Se vei mut tanssilattialle ja me tanssittiin hitaita.
- Tää on kivaa, mä sanoin Eddielle tanssiessa.
- Joo ja ihan tavallista, Eddie vastasi. Sitten me huomattiin Chels ja Danny ja ne pussas... Chelsea näytti olevan oikeasti onnellinen ja se oli ihanaa. Me katsottiin Eddien kanssa toisiamme vähän hämmästyneinä, kunnes Eddie tuli mua lähemmäs ja me suudeltiin. Se tuntui vähän oudolta. Sitten, kun se oli ohi, niin me katsottiin hetki toisiamme.
- Oliks se outoa? mä kysyin siltä.
- Oli se ehkä vähän, Eddie sanoi.
- Joo, mutta se tuntui aika taianomaselta.
- Mä tunsin samoin.
- No... meidän piti antaa mahdollisuus.
- Joo ja nyt me tiietään, että me ollaan... täydellinen pari, Eddie sanoi.
- Niin, ja sun huulissa on täydellistä huulikiiltoa, mä sanoin hymyillen. Eddie pyyhki sitä pois.
- Huulikiiltoa...
- Sori, mä sanoin ja me halattiin. Yhtäkkiä mä huomasin Locan tulevan väliin.
- Hei mä juttelin Ravenin kanssa, Eddie sanoi Localle.
- Tanssitaan, Loca sanoi.
- Älä kysy mitään! Loca sanoi mulle ja katsoi mua.
- Emmä aatellukkaan kysyä, mä sanoin sille. Sitten mä olin just lähtemässä, kunnes mä huomasin Coryn ja sen kaverin mun huoneessa.
- Cory, oota vähän!
- Joo me häivytään, Cory sanoi ja ne oli just lähtemässä, kunnes mä pysäytin ne.
- Älkää menkö minnekkään... Mä huomasin teidät kyllä.
- Joo sori... Cory sanoi.
- Me mennään tästä nyt, Coryn kaveri sanoi.
- Te tuutte tanssimaan meidän kanssa, mä sanoin.
- Oikeesti? Vau! Kiitti sisko, Cory sanoi ja se juoksi tanssilavalle kaverinsa kanssa.
- Kaikki tanssii! 1, 2, 3, 4, mä sanoin kovaa ja sitten me kaikki tanssittiin nopeen biisin tahtiin. Se oli tosi kivaa.

Kun bileet oli ohi. Kaikki menivät jonossa ulos ovesta.
- Kivat bileet, Chelsea sanoi mulle.
- Kiitti Chels, mä vastasin. Kun kaikki olivat häipyneet, isä puhui mulle.
- Toivottavasti sulla oli kivaa, isä sanoi.
- Joo, mä sanoin.
- Juhlat ei oo vielä ohi, isä sanoi ja tanssi keittiöön. Mä katsoin sen perään, kunnes mä huomasin Eddien tulevan ovelle päin. Se oli vielä sisällä.
- Nähdään huomenna koulussa, Eddie sanoi mulle.
- Joo, moikka! mä sanoin ja suljin oven. Mä huokaisin syvään ja jäin seisomaan paikalleni melkein oven eteen. Sitten mä kuulin, kun joku tuli sisään. Mä katsoin kuka sieltä tulee, mutta Eddie tulikin ja pussasi mua... Mä jähmetyin. kun se oli taas ohi. Me katsottiin toisiamme vähän hämmästyneinä.
- Mä en tuntenut mitään, Eddie sanoi.
- Emmäkään, mä vastasin.
- Nähdään koulussa yheksältä, Eddie sanoi.
- Joo yheksältä, mä vastasin ja se häipyi. Mä jäin taas seisomaan paikalleni.
- Ei paha, mä kuulin Eddien sanovan oven takaa. Mä kävelin hymyillen pois...

Oli mennyt viikko bileistä. Mä ikävöin Devonia, niin paljon, että mun oli pakko soittaa sille. Mä otin kännykän esiin ja soitin.
- Devon.
- Raven tässä.
- Hei Rae!
- Mulla on asiaa sulle...
- Mitä asiaa?
- No mä tota...
- Sä mitä?
- Öö... No mulla on kamala ikävä sua.
- Niin mullakin sua.
- Mä haluisin nähdä sut.
- Kyllä me vielä nähdään. Mä lupaan sen.
- Mä rakastan sua, Devon.
- Rae, mäkin rakastan sua.
- Mitä sä oot tehnyt?
- En kyllä oikein mitään. Vahdin pikkusiskoa...
- Vai pikkusiskoa....
- Sanoiks sä jotain?
- En sanonut...
- Mitä sä oot tehnyt?
- Mä pidin viikko sitten bileet.
- Etkä kutsunut mua.
- Sä asut pitkällä.
- Se olikin vitsi.
- Aa joo...
- Millaset bileet ne oli?
- Sellaset ihan kivat. Mä etin koulun treffipalvelusta täydellistä kumppania...
- ... Täydellistä kumppania?
- Joo-o ja sitten löyty kiinnostava ja se paljastui Eddieksi. Me alettiin seurustella, mutta mä jätin sen, kun mä näin...
- ... Näit mitä?
- Näin tota... Näin, että me ei... sovittu yhteen, joten se suuttui mulle. Mä menin sitten uudestaan treffipalveluun ja mä törmäsin siellä sitten Matthewiin, jonka kanssa mä olin ollut joskus treffeillä. Se oli ihan kamala tyyppi. Niin kamala. Mä loukkaannuin sille ja lopulta mä olin juhlissa yksin, kunnes me sovittiin koko juttu Eddien kanssa. Me tanssittiin ja me... me öö... suudeltiin...
- Te teitte mitä?
- Eddie pussas mua...
- Ai Eddie?
- Niin...?
- Miten sä kehtaat valehdella mulle?
- Valehdella? Mitä mä muka oon valehdellut?
- Sä sanoit, että sulla on ikävä mua ja, että sä rakastat mua...
- ... Niin mä rakastankin.
- Silti sä pussailet toisia poikia.
- Se oli Eddie. Me ollaan kavereita.
- Ihan sama oliks se kaveri vai joku muu. Sä petit mut...
- Eihän me edes seurusteltu sillon...
- Musta me kyllä oltiin sillon vielä ihan yhdessä. Se oli sen pomohässäkän jälkeen...
- Sähän jätit mut...
- ...Mutta mähän kerroin, että mä haluan yrittää, koska mä oon niin hulluna suhun ja se on totta...
- Niin mutta, kun Eddie pussas mua ja mä en tuntenut mitään kumpanakaan kertana...
- Se pussas sua siis kaks kertaa?
- Joo, mutta...
- Mä en jaksa kuunnella enempää...
- Devon...?

Se löi luurin korvaan. Mä olin tyhmä. Petinkö mä sitä oikeesti? Musta me ei seurusteltu. Mä luulin, että se oli ohi, kun me ei paljon soiteltukkaa tai mitään... Nyt mä istuin olohuoneessa sohvalla ja mä huokaisin syvään. Tällästä tää sitten olikin. Hurraa... Sitten mä kuulin jonku soittavan ovikelloa. Mä menin avaamaan oven.
- Eddie! mä sanoin.
- Raven! se sanoi ja katsoi mua.
- Tuu sisään, mä sanoin. Se käveli sisään ja me mentiin istumaan sohvalle. Me oltiin ihan hiljaa ja liikkumatta.
- Eddie, meidän pitää jutella, mä sanoin sille.
- Mistä?
- Mä soitin Devonille ja kaikki meni hyvin, kunnes mä kerroin sille mitä viikko sitten tapahtui... Muistatko sä?
- Joo tottakai... Öö emmä tiiä... Mitä sillon tapahtui?
- Täällä oli bileet ja me... Me niinkuin... Me pussattiin, mä sanoin sille.
- Niin...?
- Devon suuttui mulle, koska sen mielestä me oltiin vielä sillon yhdessä. Se pitää mua petturina... Jos mä oisin tiennyt, että me seurustellaan vielä, niin mä en ois ikinä pussannut sua, mä sanoin sille ja Eddie katsoi mua hämmästyneenä.
- Oonko mä niin kamala?
- Kamala? Mistä sä sen keksit?
- No...
- Sä oot mun ystävä ja tärkee ihminen, mä sanoin sille. Sitten se tuli lähemmäksi mua ja pussas mua. Mä työnsin päätä taaksepäin.
- Sori... se sanoi.
- Mä rakastan Devonia, mä sanoin sille.
- Mä tiiän. Sori... Toi oli vahinko. Mä en tiiä miks mä tein noin, Eddie sanoi.
- Ei se mitään, mä sanoin sille.
- Mun pitää mennä.
- Okei, mä sanoin.
- Moikka! se sanoi ja lähti. Kaikki oli niin monimutkasta...

Illalla mä istuin Chelsean kanssa mun huoneessa sängyllä.
- Chels, mä en tiiä mitä mä teen... Mun ei ois ikinä pitänyt seurustella Eddien kanssa. Mitä mä oikein ajattelin, mä sanoin sille.
- Sä yritit päästä Devonista yli... Chels sanoi.
- Joo, mutta ei mun ois tarvinut suudella Eddien kanssa... Ei tästä tuu mitään. Mä oon menettänyt tärkeimmän ihmisen mun töppäilyjen takia...
- Jos se ei tajua antaa sulle uutta mahdollisuutta, niin eihän se oo sun arvonen, Chels lohdutteli. Sitten mä kuulin jonku koputtavan mun huoneen oveen.
- Kuka? mä huusin.
- Cory. Raven, sulle on vieras, Cory huusi.
- Kuka muka?
- Sä näät kohta. Tuu alas! se huuteli. Mä katsoin Chelseata.
- Pitäskö mun mennä? mä kysyin siltä.
- Joo... Mä tuun kanssa, se sanoi. Mä nyökkäsin ja sitten me käveltiin alakertaan. Siellä oli Devon...
- Devon... mä sanoin.
- Rae... Devon alotti. Me katsottiin toisiamme.
- Mä taidankin lähteä tekemään läksyjä kotiin. Nähdään Rae, Chels sanoi ja häipyi.
- Mäkin taidan mennä tonne mun huoneeseen, Cory sanoi ja sekin häipyi. Nyt me oltiin kahdestaan Devonin kanssa ja meillä oli aikaa jutella rauhassa.
- Mitä sä teet täällä? mä kysyin siltä.
- Mun oli pakko nähdä sut...
- Miks? Ethän sä halunnut nähdä mua...
- Mä olin väärässä... Mä tajusin tänään, etten mä voi elää ilman sua, Rae.
- Mutta... Entä Eddien ja mun juttu? Me oltiin yhdessä...
- Sehän on jo ohi. Vai mitä?
- No on. Me erottiin samana päivänä, kun me alettiin seurustellakkin...
- Ethän sä tykkää siitä...?
- En, paitsi kaverina. Vaikka se tykkäiskin musta, niin mä tykkään yhdestä toisesta...
- Kenestä?
- No susta, höhlä... Mä rakastan sua, mä sanoin sille ja se hymyili mulle.
- Mäkin rakastan sua.
- Mä haluaisin yrittää, mutta jos sä et halua, niin kyllä mä ymmärrän sen, mä sanoin sille ja se katsoi mua.
- Mä haluan jatkaa siitä mihin me jäätiin, se sanoi.
- Voi Devon, mä sanoin ja me halattiin.
- Rae, lupaa mulle, että meidän välillä ei oo salaisuuksia. Mä haluan, että me voidaan puhua toisillemme...
- Mutta...
- Lupaa mulle...
- Mä lupaan, mä sanoin ja katsoin sitä. Musta tuntui inhottavalta valehdella sille. Mulla oli vielä yksi juttu kerrottavana mitä mä en ollut pystynyt kertomaan sille ikinä... Jos mä kertoisin sille, että mä oon meedio, niin pitäisikö se mua hulluna? Mitä jos se jättäisi mut?
- Devon, mun on pakko kertoa sulle yks juttu...
- Mikä juttu?
- Mä tota... Muistatko sä, kun mä sanoin Eddiestä, että mä näin, että me ei sovittu yhteen...
- Joo... Mitä siitä?
- Se on tavallaan totta ja tavallaan ei...
- Mitä?
- Oikeasti mä oon... mä olin sanomassa, mutta sitten joku keskeytti meidät.
- Devon! Raven! Haluutteks te syödä? Mä tein just ruokaa, Cory kysyi meiltä. Miks sen piti just keskeyttää mut?
- Joo, mulla onkin vähän nälkä, Devon sanoi ja se oli just kävelemässä keittiöön päin, kun se näki mun seisovan paikoillani.
- Tuutko sä? se kysyi multa.
- Joo... mä vastasin ja tulin perässä.

Ruokapöydässä Devon söi aika paljon, kun Cory tunki sen naaman eteen lisää ja lisää ruokaa. Aikoiko se tehdä Devonista porsaan? Mä taas en syönyt mitään.
- Raven, mä ymmärrän kyllä sen Eddie-jutun, mutta en tätä, että sä et syö mitään. Onks sulla joku laihdutuskuuri meneillään? Ei sun tarvitse laihduttaa, Devon sanoi mulle, kunnes mulla paloi pinna. Mä nousi ylös pöydästä.
- Suu kiinni! Sä et tiiä mitään, mä huusin ja juoksin omaan huoneeseen. Mä laitoin oven kiinni ja hyppäsin sängylle. Mä painoin pään tyynyyn ja yritin pidätellä itkua. Miks mä olin tämmönen? Devon luuli, ettei mulla ollut enää salaisuuksia, mutta mulla oli... Sitten mä kuulin jonkun koputtavan mun huoneen oveen.
- Mee pois! mä huusin sille. Mä en halunnut nähdä Devonia.
- Cory tässä! Saaks mä tulla sisään? se huusi takaisin.
- No tuu sitten, mä huusin sille. Se astui sisään ja käveli mun viereen sängylle.
- Mä tiiän, että sä halusit kertoa Devonille sun salaisuuden...
- Miks sä sitten estit mua? mä kysyin siltä.
- Koska mä en halua, että se jättää sut, se sanoi.
- Jos se ei hyväksy mua tämmösenä, kun mä oon niin se ei oo mun vika...
- Sä oot nähnyt siitäkin näkyjä...
- Niin oon ja yleensä hyviä...
- Niin...
- Ehkä mun kannattais kuitenkin kertoa, että mä oon selvännäkijä, mä sanoin sille ja mä katsoin Corya.
- Ei sun tarvitse enää, se sanoi.
- Miten niin enää? mä kysyin hämmästyneenä.
- Devon, tuu sisään! Cory huusi. Ovi aukesi ja Devon astui sisään. Se näytti olevan tosi hämmästynyt. Ei mikään ihmekkään. Oliko se kuullut kaiken mitä me oltiin puhuttu Coryn kanssa? Cory taisi olla tässä juonessa mukana...
- Raven... Devon alotti.
- Mä häivynkin tästä keittiöön, Cory sanoi ja häipyi mun huoneesta. Se sulki oven.
- Devon... Mitä sä kuulit? Kuulitko sä, että mä oon...
- ... selvännäkijä, se jatkoi.
- Sä siis kuulit...
- Mikset sä kertonut mulle?
- Koska mä en pystynyt...
- Vaikka mä oon sun poikaystävä, se sanoi.
- Mä vaan niin pelkäsin, että sä jätät mut tai, että sä rupeet vihaamaan mua...
- Miks mä vihaisin sua? se kysyi ja käveli mun viereen sängylle.
- Kun mä en oo tavallinen... mä sanoin. Se otti mun kädestä kiinni ja katsoi mua.
- On hyvä, että sä oot erilainen ja erikoinen. Sulla on erityiskyky. Ei sitä kaikilla oo, se sanoi.
- Mä vaan joskus ajattelen, että mä haluaisin olla normaali...
- Sä oot ihana tommosena.
- Voi Devon...
- Sun ois pitänyt kertoa mulle heti...
- Mä en vaan voinut ja mä...
- ... sä et pystynyt. Kyllä mä tiiän sen Rae, se jatkoi.
- Anteeks muuten, että mä huusin sulle ruokapöydässä, mä sanoin sille.
- Ei se mitään.
- Mua vaan otti päähän, kun Cory ei antanut mun kertoa sulle...
- Mä ymmärrän... Se vaan yritti puolustaa sua. Se on sun veli.
- Niin... Mä tiiän sen...
- Se ei tarkota mitään pahaa, se sanoi.
- Devon...
- Mitä?
- Jätätkö sä mut?
- Mitä? No en todellakaan.
- Rakastatko sä mua yhä?
- No rakastan. Mitä kysymyksiä nää oikein on?
- Mä vaan halusin varmistaa, että sä rakastat oikeasti mua, vaikka mä oon selvännäkijä...
- Mä rakastan sua vaikka sä oot selvännäkijä. Olit sä sitten selvännäkijä tai tavallinen, niin sä oot mun prinsessa silti, se sanoi ihanasti.
- Voi sua, mä sanoin ja mulla meinasi tulla tippa linssiin. Sitten me suudeltiin.
- Rae, mulla on sulle kerrottavaa, se sanoi mulle.
- Mitä kerrottavaa?
- Isällä ei oo oikein töitä Seattlessa. Se sai potkut töistä...
- Voi ei...
- Se on oikeestaan hyvä, koska isä kertoi mulle tänäaamuna yhden jutun...
- Minkä jutun? Kerro heti!
- Isä sanoi, että me muutetaan tänne takaisin, se sanoi ja mun suu loksahti auki.
- Oikeasti?
- Chandrakin sanoi, että kun me kerran asuttiin Seattlessa, niin se tulee vuorostaan tänne asumaan...
- Voi hitsi...
- Tajuuks sä mitä se tarkottaa? Me voidaan olla koko ajan yhdessä, se sanoi mulle ja mä katsoin sitä hetken...
- Huijaatko sä? mä kysyin.
- En... Reagoi nyt jotenkin... Mä ootin kamalaa kiljumista, se sanoi ja mä hyppäsin sen kaulaan.
- Ihanaa rakas, mä sanoin sille.
- Mä oon tosi onnellinen...
- Me voidaan olla yhdessä ja me nähdään joka päivä koulussa... Tää on tosi ihanaa, mä sanoin sille.
- Näin on, meedio, se sanoi vitsillä ja mä otin tyynyn käteen.
- Senkin... mä sanoin ja aloin jahtaamaan sitä. Mä heitin sitä tyynyllä. Semmosta meillä oli... Me ei ehkä oltu täydellinen pari, mutta ainakin me rakastettiin toisiamme. Se hyväksyi mut sellasena, kun mä olin. Se oli ihana tunne...


Te varmaan ihmettelette miten mulle ja Devonille kävi. Me pysyttiin yhdessä onnellisesti... No okei tuli meille riitoja, mutta me saatiin sovittua ne. Mua mietitytti millasia meidän lapsista tulisi. Saisiko mun lapsi mun selvännäkijäkyvyn? Sen näkisi myöhemmin...
Chelsea ja Danny pysyivät yhdessä. He olivat tosi onnellisia ja mä olin niin onnellinen Chelsean puolesta, kun se oli löytänyt mukavan pojan itselleen...
Eddie löysi uuden tyttöystävän koulusta. Tyttö ei ensin pitänyt Eddiestä, kun luuli tätä kamalaksi pelleksi, mutta sitten, kun hän huomasi Eddien herkemmän puolen, hän rakastui Eddieen...